Ghanan ja koko Afrikan unelma, maanosan ensimmäinen välieräpaikka jalkapallon MM-turnauksessa ei olisi voinut jäädä täpärämmälle. Uruguay voitti puolivälierän rangaistuspotkukisan 4-2, mutta Ghanan Asamoah Gyanin sai elämänsä tilaisuuden ratkaista ottelu jatkoajan viime sekunneilla.
Uruguyalaishyökkääjä Luis Suarez torjui maaliviivalta kaksi ghanalaisvetoa, ensin jalallaan, sitten kädellään, ja hyökkääjä ajettiin ulos. Gyanin tulinen rangaistuspotku pamahti kuitenkin ylärimaan, ja jatkoaika päättyi siihen.
Gyan sai kerättyä itsensä ja maalasi rankkarikisassa, mutta kapteeni John Mensahin ja Dominic Adiyiahin virheet koituivat liian kalliiksi. Myös Uruguayn Maximiliano Pereira epäonnistui rangaistuspilkulta, mutta sillä ei ollut väliä Uruguayn viimeisen laukojan, Sebastian Abreun viileän chippirankkarin jälkeen.
- Nämä pojat ansaitsevat kaiken. Emme pelanneet tänään hyvin... mutta jokin tuntuu vievän meitä eteenpäin, kenties joukkueen yhtenäisyys, Uruguayn valmentaja Oscar Tabarez sanoi.
- Olemme nousseet historiaan, antaa koko maan ja kansan nauttia tästä. Olemme kasvaneet ottelu ottelulta, Abreu hehkutti.
Koko Ghanan joukkue makasi myrtyneenä maassa ratkaisun jälkeen. Hervottomasti itkenyttä Gyania jouduttiin taluttamaan ulos kentältä.
Vuosien 1930 ja 1950 maailmanmestari Uruguay on ensimmäistä kertaa MM-välierissä sitten vuoden 1970. Tiistain välierävastus on Brasilian kellistänyt Hollanti.
Kaukokutien juhlaa
Avausjaksolla Uruguayn teknisyys jäi Ghanan fyysisyyden ja uutteruuden varjoon. Ghana-vahti Richard Kingson oli tolppien välissä hereillä jakson alussa, jonka jälkeen vaaran paikoista vastasivat "Mustat Tähdet". Isaac Vorsah puski puolen tunnin kohdalla terävästi ohi, ja Gyan sijoitti Ghanan seuraavassa hyökkäyksessä pallon niukasti oikean tolpan väärälle puolelle.
Jakson viime hetkillä muut 21 pelaajaa valmistautuivat jo taukovihellykseen, mutta Sulley Muntari halusi vielä kokeilla. Painava laukaus yli 30 metristä yllätti hieman väärin sijoittuneen maalivahti Fernando Musleran, ja Ghana siirtyi vuvuzelamölyssä tauolle 1-0-johdossa.
Hämmentävä hiljaisuus iski Johannesburgin Soccer City -stadionille 55. minuutilla. Torvet vaikenivat, kun Diego Forlan kuittasi hienot kaukolaukaukset täräyttämällä vapaapotkusta pelin tasoihin.
Jatkoajalla väsyneet pelaajat, etenkin ghanalaiset, viruivat vuorotellen kentän pinnassa. Toisen jakson lopussa Ghana teki kaikkensa voittomaalin eteen. Se palkittiin rangaistuspotkulla, mutta vielä Ghana ei ollut valmis lunastamaan palkintoa.
Uruguay pahasti haavoitettuna välierään
Kooste ottelusta Katsomo.fissä:
Sumo video id
MM-jalkapallon puolivälierä, Johannesburg:
Uruguay-Ghana rp. 4-2 (1-1, 0-1)
45+2. Sulley Muntari 0-1
55. Diego Forlan 1-1
120+2. Asamoah Gyan G erp.
Erotuomari: Olegario Benquerenca, Portugali.
Yleisöä: 84 017.
Rangaistuspotkukilpailu Uruguay-Ghana:
URU: Diego Forlan, 1-0
GHA: Asamoah Gyan, 1-1
URU: Mauricio Victorino, 2-1
GHA: Stephen Appiah, 2-2
URU: Andres Scotti, 3-2
GHA: John Mensah, Muslera torjui
URU: Maxi Pereira, ampui yli
GHA: Dominic Adiyah, Muslera torjui
URU: Sebastian Abreu, 4-2
Uruguay:
1-Fernando Muslera
2-Diego Lugano (37. Andres Scotti)
6-Mauricio Victorino
4-Jorge Fucile (v)
16-Maximiliano Pereira
15-Diego Perez (v)
17-Egidio Arevalo (v)
7-Edinson Cavani (76. Sebastian Abreu)
20-Alvaro Fernandez (45. Nicolas Lodeiro)
9-Luis Suarez
10-Diego Forlan.
Ghana:
22-Richard Kingson
4-John Pantsil (v)
5-John Mensah (v)
15-Isaac Vorsah
2-Hans Sarpei (v)
6-Anthony Annan
23-Kevin-Prince Boateng
7-Samuel Inkoom (74. Stephen Appiah)
11-Sulley Muntari (Dominic Adiyiah
21-Kwadwo Asamoah
3-Asamoah Gyan.
(MTV3-STT)