USA esittää uusia pakotteita Pohjois-Korealle: Tavoitteena tehdä maan tuloihin merkittävä lovi

Uutiskuva 3-9-7-2017
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un juhli onnistunutta ohjuskoetta heinäkuun alussa. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 05.08.2017 05:09

MTV UUTISET – AFP – STT

Yhdysvallat esittää uusia, entistä tiukempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan. USA esitteli perjantaina YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaluonnoksen, jonka tähtäimenä on leikata Pohjois-Korean tulovirtoja miljardilla dollarilla.

Turvallisuusneuvoston odotetaan äänestävän päätöslauselmasta lauantaina.

Esitetty päätöslauselma kieltäisi hiilen, raudan ja rautamalmin, lyijyn, kalan sekä äyriäisten tuonnin Pohjois-Koreasta. Pakotteet saattaisivat viedä Pohjois-Korealta kolmanneksen sen ulkomaisen valuutan tuloista.

Yhdysvallat on neuvotellut kaavailluista toimista Pohjois-Korean merkittävimmän liittolaisen Kiinan kanssa. Kiina ja Venäjä ovat diplomaattilähteen mukaan valmiita tukemaan päätöslauselmaa.

Uudet pakotteet ovat reaktio Pohjois-Korean tekemiin mannertenvälisiin ballistisiin ohjuskokeisiin. Pohjois-Korea teki ensimmäisen kokeen heinäkuun alussa ja toisen viime viikolla. Maa on sanonut, että koko Yhdysvallat on nyt sen ohjusten ulottuvilla.

2:18img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat