USA: Isisin taistelijoiden määrä on pienempi kuin pariin vuoteen

Isis-kuvituskuva
USA:n mielestä Isisin taistelijoiden määrä on laskenut alimmilleen sitten syksyn 2014, jolloin Yhdysvallat ryhtyi tarkkailemaan ryhmää. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2016 04:26

MTV UUTISET - STT - AFP

Terroristijärjestö Isisin rivit ovat harvenneet, kertoo Yhdysvallat. 

Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Antony Blinken sanoo, että Isisin taistelijoiden määrä on laskenut alimmilleen sitten syksyn 2014, jolloin Yhdysvallat ryhtyi tarkkailemaan ryhmää. 

Blinkenin mukaan syynä ovat Isisin vastaiset sotilasoperaatiot Irakissa ja Syyriassa, joissa Isis on menettänyt valtaamiaan alueita. 

–Yhdessä paikallisten kumppaniemme kanssa olemme Irakissa vallanneet takaisin 40 prosenttia alueesta, jota Daesh (Isis) hallitsi vuosi sitten. Syyriassa vastaava osuus on 10 prosenttia, Blinken kertoi. 

Ministeri ei kertonut, kuinka paljon taistelijoita Yhdysvallat arvioi Isisillä edelleen olevan. Tiedustelulähteiden mukaan syksyllä 2014 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA arvioi heitä olleen 20 000-31 500.  

1:06img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat