USA jäädyttää terrorismin vastaisia operaatioita Jemenissä

Jemen
Aseistettu houthikapinallinen Sana'assa Jemenissä 21. tammikuuta 2015.
Julkaistu 24.01.2015 04:44

MTV UUTISET - STT - Reuters

Jemenin hallituksen kaatuminen halvaannuttaa Yhdysvaltain terrorisminvastaiset operaatiot maassa, kertovat nimettömänä pysyttelevät turvallisuusviranomaiset.

Amerikkalaislähteiden mukaan Yhdysvallat on jäädyttänyt useita al-Qaidaa vastaan suunnattuja operaatioita, kuten lennokki-iskut. Heidän mukaansa kyseessä on iso takaisku.

Jemen on Pakistanin ohella Yhdysvalloille strategisesti tärkeä asemapaikka al-Qaidan vastaisessa taistelussa.

Jemen on suistunut valtatyhjiöön sen jälkeen, kun maan presidentti Abd-Rabbu Mansour Hadi ja hallitus ovat eronneet. Houthikapinalliset ottivat tiistaina haltuunsa presidentinpalatsin.

Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään kaduilla toistaen houthien iskulausetta "kuolema Yhdysvalloille ja Israelille".

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat