USA kiristää rokotustahtiaan – presidentti Biden ripitti ihmisiä holtittomuudesta

1:57img
Katso yllä oleva video: Joe Biden kertoi aiemmin ohjeistavansa osavaltioita aloittamaan rokotukset toukokuun alusta kaikille aikuisille.
Julkaistu 30.03.2021 06:22

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain hallinto ilmoitti maanantaina uusista toimenpiteistä kansallisen koronarokotusohjelman laajentamiseksi.

Tavoitteena on varmistaa, että 90 prosenttia maan aikuisista olisi rokotusten piirissä huhtikuun 19. päivään mennessä.

Esimerkiksi rokotuspisteeseen tulisi kaikilla olla matkaa korkeintaan kahdeksan kilometriä.

Presidentti Joe Biden kuitenkin varoitti, ettei taistelu koronaa vastaan ole vielä läheskään voitettu.

Lisäksi hän ripitti ihmisiä, jotka ovat vastuussa "televisiossa parin viime viikon aikana nähdystä holtittomuudesta".

Ihmisten käytös on vienyt maan uuden koronapiikin partaalle.

Biden myös pyysi, että kasvomaskipakkoja ja yritysten koronarajoituksia höllentäneet osavaltiot peruisivat päätöksensä.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus