USA:n demokraateille vaalivoitto konservatiivien sydänmailla Alabamassa – Doug Jones päihitti ahdistelusta syytetyn Roy Mooren

doug jones
Alabaman demokraattien tuore senaattori Doug Jones 12. joulukuuta 2017 kuvattuna.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.12.2017 06:56

MTV UUTISET - REUTERS

Yhdysvalloissa demokraattiehdokas Doug Jones on voittanut Alabaman osavaltion senaattorin paikasta käydyn vaalin.

Osavaltiossa valittiin uusi senaattori täytevaalilla, sillä aiemmin tehtävässä toiminut Jeff Sessions nousi alkuvuodesta maan oikeusministeriksi presidentti Donald Trumpin päätöksellä.

Jones on Alabaman ensimmäinen demokraattisenaattori 25 vuoteen. Jonesin voittoa konservatiivien sydänmailla on kuvailtu katkeraksi tappioksi republikaaneille, joilla on jatkossa vain kahden jäsenen enemmistö Yhdysvaltain senaatissa. Tämä voi vaikuttaa puolueen mahdollisuuksiin ajaa lakiehdotuksiaan läpi.

Presidentti Trump lähetti onnentoivotuksensa Jonesille Twitterissä varhain keskiviikkoaamuna. Viestissään hän kuitenkin sanoi, että republikaanit tulisivat saamaan toisen mahdollisuuden tavoitella senaattipaikkaa "hyvin pian".

Republikaanien oman ehdokkaan, Roy Mooren kampanjaa varjostivat syytökset seksuaalisesta ahdistelusta. Moorea syyttäneet naiset ovat olleet väitettyjen ahdisteluiden tapahtuessa alaikäisiä. Nuorin syytösten esittäjä kertoi tulleensa Mooren ahdistelemaksi vain 14-vuotiaana. 

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat