USA:n korkein oikeus salli Trumpin maahantulokiellon voimaantulon – koskee kahdeksan maan kansalaisia

17.53932365
Julkaistu 05.12.2017 05:57

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltojen korkein oikeus on päättänyt, että presidentti Donald Trumpin asettama maahantulokielto voi tulla voimaan kokonaisuudessaan. Kiellon uusin versio koskee kahdeksan maan kansalaisia. Maista kuusi on muslimienemmistöisiä. Asiasta kertoo muun muassa Washington Post.

Alemmat oikeusasteet olivat jäädyttäneet kiellon voimaantulon.

Maahantulokiellon lainmukaisuuden arviointi jatkuu edelleen alemmissa oikeusasteissa. Korkeimman oikeuden päätös merkitsee ainoastaan, että kielto saa olla voimassa sillä välin, kun oikeusprosessit sen lainmukaisuuden arvioimiseksi jatkuvat. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat