USA nostaa velvoitetta uusiutuvista polttoaineista

Voimalan savupiippu Espoossa 22. tammikuuta 2007.
Asiasta kertovan Nesteen mukaan päätös asettaa uusiutuville polttoaineille suuremmat velvoitteet kuin aiemmin ehdotettiin. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 24.11.2016 06:04

MTV UUTISET - STT

Yhdysvaltain ympäristöviranomainen EPA julkaisi keskiviikkona lopullisen päätöksensä ensi vuoden uusiutuvien polttoaineiden velvoitteista.

Asiasta kertovan Nesteen mukaan päätös asettaa uusiutuville polttoaineille suuremmat velvoitteet kuin aiemmin ehdotettiin. Päätös myös nostaa biomassapohjaisen dieselin velvoitetta vuodelle 2018. 

– Arvostamme EPA:n sitoutumista uusiutuvien polttoaineiden velvoitteiden nostamiseen. Hiilipäästöjen vähentäminen ja Pariisin ilmastosopimuksessa asetettujen kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttävät määrätietoisuutta ja rohkeita päätöksiä, Nesteen edustaja sanoo tiedotteessa.  

Jotkut yhdysvaltalaiset jalostamot, sekoittajat ja polttoaineiden jakelijat käyttävät Nesteen biomassapohjaista uusiutuvaa dieseliä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat