USA törsäsi lähes sata miljoonaa vakoilukoneeseen – ei käytetty koskaan

dea
Yhdysvaltain huumevalvontaviraston hankkimaa konetta ei ole koskaan käytetty. Kuvituskuva.
Julkaistu 31.03.2016 10:43

MTV UUTISET - STT - AFP

Yhdysvaltain huumevalvontavirasto DEA on käyttänyt 86 miljoonaa dollaria (vajaat 76 miljoonaa euroa) vakoilukoneeseen, jota ei koskaan käytetty, kertoo BCC viitaten hallituslähteisiin. Koneella oli tarkoitus suitsia Afganistanin huumekauppaa.

DEA:n alkuperäisen arvion mukaan koneen hinnaksi olisi pitänyt tulla alle neljännes siitä rahamäärästä, joka kulutettiin. Hallituksen selvityksen mukaan DEA:n alkuperäisestä laskelmasta olivat jääneet puuttumaan muun muassa lentäjien ja mekaanikkojen kouluttaminen ja palkat sekä varaosat.

Kovan onnen kone on edelleen käyttämättömänä hallissa Delawaressa. DEA:n mukaan sitä voitaneen käyttää valvontalennoilla Karibian ja Latinalaisen Amerikan alueella. Selvitys kuitenkin toteaa lakonisesti, siihen tarkoitukseen varoja ei kuitenkaan alun perin myönnetty.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat