USA valmistelee esitystä Guantanamon sulkemiseksi

guantanamo
Guantanamossa on ollut kaikkiaan 779 vankia. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.06.2015 06:53

MTV UUTISET - STT - REUTERS

Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carter valmistelee esitystä kongressille Guantanamon vankileirin sulkemiseksi.

Puolustusministeri valmistelee esitystä Valkoisen talon kanssa.  
Yhdysvallat perusti Guantano Bayssä Kuubassa sijaitsevan vankilan terrorismin vastaisen sodan yhteydessä vuonna 2002. Guantanamossa on vankeina terrorismista epäiltyjä ihmisiä. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa vankien kohtelusta.  

Kun Barack Obama astui virkaansa Yhdysvaltojen presidenttinä vuonna 2009, hän lupasi sulkea Guantanamon leirin vuoden sisällä. Leiri on kuitenkin edelleen toiminnassa.  

Guantanamossa on ollut kaikkiaan 779 vankia. Nyt vankeja on Amnestyn mukaan jäljellä 127.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat