Usain Bolt: Haluan juosta 200 metriä alle 19 sekunnissa ensimmäisenä ihmisenä

Usain Bolt
Usain BoltEPA
Julkaistu 25.01.2016 21:30

MTV SPORT - STT - AFP

Pikajuoksukuningas Usain Bolt haluaa alittaa ensimmäisenä ihmisenä 19 sekuntia 200 metrillä. Bolt tähtää ensi kesän Rion olympiakisoissa sadan ja 200 metrin olympiakultiensa uusimiseen.

- Jos kaikki sujuu kuten suunniteltu, olympiakisoista tulee mahtavat. Se on päätavoite. Kaikki haluavat, että voitan, mutta se mitä he todella haluavat nähdä, on ennätyksiä. Haluan juosta alle 19 sekuntia ensimmäisenä ihmisenä. Se olisi mullistavaa, Bolt sanoi Jamaikan television haastattelussa sunnuntaina.

Bolt kertoi pohtineensa uransa jatkoa ja kysyneensä neuvoa 200 ja 400 metrin olympiavoittajalta Michael Johnsonilta.

- Kysyin häneltä, miksi hän lopetti, kun hän yhä hallitsi. Hän sanoi tehneensä kaiken ja olleensa huipulla, joten miksi hänen olisi pitänyt jatkaa, Bolt kertoi.

Jamaikalaisjuoksija viittasi kaikkien aikojen koripalloilijaan Michael Jordaniin ja kertoi, ettei halua jatkaa uraansa yhtä pitkään.

- En halua joutua siihen tilanteeseen, jossa muut nousevat ja olen itse taantumassa, Bolt kertoi.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu