Yksi ihminen on kuollut Kuopiossa uudenvuodenyönä syttyneessä rakennuspalossa, kertoo Pohjois-Savon pelastuslaitos.
Noin 150-neliöisessä talossa Kuopion Maaningassa oli palon syttymisvaiheessa sisällä kaksi ihmistä. Heistä toinen kuoli, kun taas toinen pelastui parvekkeen kautta.
Palokunnan saapuessa kohteeseen palo oli päässyt leviämään ja palokunta aloitti rakennuksen ulkopuolisen sammutuksen. Puoli neljän aikoihin aamuyöstä palopaikalla oli käynnissä jälkisammutus, joka kestää aamuun asti.
Palon syttymissyystä ei pelastuslaitoksen mukaan ole tietoa. Poliisi alkaa tutkia asiaa aamulla.
Mopoautosta levinnyt palo uhkasi asuintaloa Tuusulassa
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella oli myöhäisillan ja alkuyön aikana useampi tehtävä. Esimerkiksi Tuusulaan tuli hälytys suuresta rakennuspalosta. Puoli kahden aikoihin aamuyöllä pelastuslaitos kertoi Twitterissä, että tulipalo oli levinnyt rivitalon seinään ja rakenteisiin mopoautosta.
Samalla pelastuslaitos kertoi, että palo oli saatu sammutettua ja jälkiraivaus oli käynnissä. Henkilövahinkoja Tuusulan rakennuspalossa ei tullut. Poliisi selvittää pelastuslaitoksen mukaan tulipalon syttymissyytä.
Mäntsälässä puolestaan oli ammuttu autiotalon ikkunasta ilotulite, joka oli saanut aikaan pienen kytöpalon.
Lahdessa tuhoutui tulipalossa yksikerroksinen omakotitalo
Myös Päijät-Hämeessä pelastuslaitos päätyi loppuillasta asuinrakennuksen sammutustöihin. Pelastuslaitoksen mukaan arviolta 150-neliöinen yksikerroksinen omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Lahden Ahtialassa.
Rakennuksessa asui viisi ihmistä, jotka olivat kaikki olleet syttymishetkellä kotona. He pääsivät kuitenkin pelastuslaitoksen mukaan omin avuin pois rakennuksesta ja hakeutuivat naapuriin. Kaksi ihmisistä loukkaantui lievästi, pelastuslaitos kertoo.
Alkuyöstä yhden aikaan palopaikalla olivat sammutustyöt vielä kesken.
– Puretaan kattoa ja lasketaan vettä sisään. Ei ole enää mitään pelastettavissa. Se (palo) on niin pahasti rakenteissa, että hukutetaan vain se, kertoi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jukka Huttunen.
Alkuun oli huolta siitä, että palo leviäisi naapuritaloon, mutta tämä saatiin kuitenkin estettyä.
Palon syttymissyystä ei ollut Huttusen mukaan vielä alkuyöstä tietoa.
Lapissa tulessa kaksi omakotitaloa
Lapin maakunnassa syttyi aattoillan aikana tuleen ainakin kaksi erillistä asuinrakennusta.
Lapin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Kemijärvelle illalla puoli kahdentoista jälkeen. Pelastuslaitoksen jatkotiedotteen mukaan noin 120-neliöinen omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Palosta ei kuitenkaan aiheutunut henkilövahinkoja.
Kemijärven tulipalon lisäksi pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalon perässä myös Muonioon, jossa liekeissä oli illalla niin ikään 120-neliöinen omakotitalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen yksikerroksisen omakotitalon rakennuspalosta aattoiltana ennen puolta yhtätoista.
Pelastuslaitos kertoi alkuyöstä tiedotteessa, että rakennus oli kärsinyt palon seurauksena huomattavat vahingot. Tämän lisäksi kaksi asukasta oli lähtenyt käymään sairaanhoidon tarkastuksessa.
Palopesäkkeiden sammutustyöt olivat alkuyöstä ennen puolta kahta vielä kesken ja syttymissyytä selviteltiin. Sammutustöihin hälytettiin yksiköitä Muoniosta, Kittilästä, Kolarista ja Enontekiöltä.
Tampereella jätekatoksen palo uhkasi levitä autoon ja rivitaloon
Tampereella paloi myöhään illalla ilmiliekeissä asunto-osakeyhtiön pihassa ollut jäterakennus. Tulipalo uhkasi myös yhden rivitalon päätyä, mutta tulipalo saatiin Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan rajattua jätekatokseen viime hetkellä.
– Oli noin kolmen metrin päässä asuinrakennuksesta, päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoo.
Lönnqvistin mukaan katoksessa oli ollut liekeissä kaiken kaikkiaan kuusi jäteastiaa ja varsin runsaasti palokuormaa.
Kyseisessä asunto-osakeyhtiössä on useita rivitaloja. Yhden rivitalon lisäksi palo oli vaarassa viedä mukanaan myös auton. Sen omistaja ehti kuitenkin Lönnqvistin mukaan nippa nappa siirtää auton pois liekkien tieltä.
Palomestarin mukaan on pieni epäilys siitä, että tulipalo olisi syttynyt ilotulitteiden vuoksi.
– Muuta selkeätä syytä ei ollut, joten se mahdollisuus siinä on, Lönnqvist kertoo ja sanoo ilotulitteita ammutun alueella.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Kaarilassa hieman puoli kahdentoista jälkeen.
Pieni mielenosoittajien ryhmä kokoontui viime tingassa Helsingissä
Pelastuslaitoksen lisäksi myös poliisille on riittänyt tehtäviä ainakin Helsingissä, missä poliisi sai viime tipassa ilmoituksen Kansalaistorilla aattoiltana järjestettävästä pienestä mielenosoituksesta.
Helsingin poliisin johtokeskuksen viestinnästä kerrottiin perjantain puolella alkuyöstä, että kyseessä oli pieni alle kymmenen hengen kokoontuminen, joka alkoi ilmoitettuna ajankohtana iltayhdentoista pintaan.
Poliisin mukaan torille kokoontuneilla oli mukanaan musiikkilaitteistoa. Poliisin arvion mukaan mielenosoittajien ydinryhmä pysyi ilmoitetun alle kymmenen hengen kokoisena, mutta kokoontumista kerääntyi Kansalaistorille ja sen laitamille seuraamaan jonkin verran muita ihmisiä.
Johtokeskuksen viestinnästä ei osattu kertoa, minkä asian edestä torilla osoitettiin mieltä, mutta kokoontuminen oli sujunut rauhallisissa merkeissä.
Poliisi pyysi vuoden vaihtumisen jälkeen, että musiikin soitto lopetettaisiin, jolloin torille kokoontuneet ihmiset alkoivat tehdä lähtöä torilta. Virallista poistumiskäskyä poliisin ei tarvinnut antaa.
Helsingin poliisin etukäteistoiveena oli ollut, etteivät ihmiset järjestäisi kokoontumisia, vaan viettäisivät rauhallista iltaa esimerkiksi kotipiirissä.
Johtokeskuksen viestinnän mukaan vuodenvaihteessa oli jonkin verran poliisitehtäviä, mutta Kansalaistorin tapaus oli merkittävin yksittäinen tapahtuma. Tavalliseen uuteenvuoteen verrattuna yö on sujunut poliisin mukaan Helsingissä rauhallisissa merkeissä.