Poliisit eri puolilla maailmaa ovat pidättäneet 150 ihmistä, joiden epäillään osallistuneen huumeiden, aseiden ja muiden laittomien tavaroiden ostoon tai myyntiin pimeässä verkossa.
Asiasta kertoi EU-maiden poliisiorganisaatioiden yhteenliittymä Europol tiistaina.
Europol ja Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat takavarikoineensa kymmenien miljoonien eurojen arvosta käteistä rahaa ja virtuaalivaluuttoja Dark HunTOR -operaatiossa, joka kesti kaikkiaan 10 kuukautta.
Eniten ihmisiä pidätettiin Yhdysvalloissa, 65. Pidätyksiä tehtiin myös Saksassa, Britanniassa, Bulgariassa, Ranskassa, Hollannissa, Italiassa ja Sveitsissä.
Tammikuussa Saksan poliisin johtamassa samantyyppisessä yhteisoperaatiossa saatiin suljettua pimeän verkon laajin laiton kauppapaikka DarkMarket. Viranomaisten mukaan kauppapaikan kautta oli tehty ostoksia kryptovaluutoilla ainakin 140 miljoonan euron arvosta. Tarjolla oli muun muassa huumeita.