Itsensäpaljastelijat ovat poliisille tuttu ilmiö. Esimerkiksi Helsingissä itsensäpaljastelijasta tulee vuosittain noin 40 ilmoitusta. Myös esimerkiksi Turussa on viime aikoina tehty havaintoja mahdollisesta itsensäpaljastelijasta.
Turussa Hannunniitun koulun läheisyydessä on liikkunut syyskuun alussa ilmeisesti ainakin kaksi eri itsensäpaljastajaa.
Alakoulun rehtori Timo Lehtinen kertoo, että vanhemmille laitettiin syyskuun alussa viestiä asiasta.
– Täällä on nyt ollut ilmeisesti kaksi itsensäpaljastajaa liikkeellä. Minuun on ollut yhteydessä yksi huoltaja, samoin kouluterveydenhoitajalle on tullut yksi yhteydenotto.
– Lisäksi pari päivää ensimmäisten ilmoitusten jälkeen muutama viidesluokkalainen tyttö kävi kertomassa minulle, että he olivat juuri törmänneet koulun läheisyydessä maastossa itsensäpaljastajaan ja antoivat myös tuntomerkit henkilöstä.
Turun Sanomat kertoi koulun alueella liikkuneista itsensäpaljastajista eilen. Lehden mukaan koulun lähistöllä liikkui itseään paljastelemassa jo keväällä nuorehko mies.
Rehtori Lehtinen sanoo MTV Uutisille, että poliisi on tietoinen koulun lähellä tehdyistä havainnoista.
– Näistä on hyvä ilmoittaa hätäkeskukseen ja poliisi sitten arvioi tilanteen. On hyvä ilmoittaa tuntomerkit ja mihin päin henkilö kenties liikkuu, sanoo komisario Lasse Suokas Turun poliisista.
Valtaosaan tapauksista liittyy myös itsetyydytys
Helsingissä itsensäpaljastelijoista tehtyjen ilmoitusten määrä on pysynyt tasaisena kolmen vuoden tarkastelujaksolla.
Vuonna 2014 esimerkiksi Helsingin poliisin tietoon oli tullut 39 ilmoitusta itsensäpaljastelusta, vuonna 2015 44 ilmoitusta ja kuluvana vuonna niitä on kirjattu tähän mennessä 27 kappaletta.
– Näissä Helsingin tapauksissa voi sanoa, että ainakin 90 prosentissa tapauksista kyse on ollut myös itsetyydytyksestä. Muutamia tapauksia on sellaisia, jossa tekijä on sama, sanoo ylikonstaapeli Jouni Niskanen Helsingin poliisista.
Itsensäpaljastelu syyllistyy rikosoikeudellisessa mielessä sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen.
2:11