Ajokeli on ollut varhain aamulla huono lumisadealueilla, mutta aamun edetessä tilanne helpottuu.
– Päiväksi on ennustettu jo seitsemääkin astetta lämmintä. Myös pilvipeite pääsee rakoilemaan, joten suuri osa lumista sulaa pois, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila sanoo.
Tieliikennekeskus on tiedottanut varhaisaamun aikana useasta onnettomuudesta eteläisessä Suomessa muun muassa Turunväylällä, Lahdenväylällä ja Kehä III:lla.
Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla rekka ja henkilöauto ajoivat nokkakolarin puolenyön jälkeen. Valtatie 19:n liikenne oli turman vuoksi kiertoteillä edelleen aamuseitsemän jälkeen.
Lue myös: Lumisade ei hellitä: Kymmenen senttiä saattaa mennä rikki
Poliisi ei kertonut vielä aamuseitsemän jälkeen, oliko Ilmajoen onnettomuudessa syntynyt vakavia henkilövahinkoja. Poliisin on määrä antaa tiedote kolarista aamupäivällä.
Valtakunnallinen tieliikennekeskus Tampereelta kertoi, että Ilmajoen nokkakolarin lisäksi tietoon ei ollut tullut tältä päivältä aamuseitsemään mennessä muita vakavampia tieturmia.