Lumipeite on nyt tavanomaista ohuempi aina Keski-Suomea myöten, ja paikoin etelässä jopa paljaat pellot vihertävät. MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas ennustaa, että Etelä-Suomessa talvisimmat hetket saattavat olla jo takanapäin.
Erikoisin tilanne tällä hetkellä on kuitenkin Kaakkois-Suomessa Virolahden Koivuniemen havaintoasemalla, Mäntykannas kirjoittaa sääpalvelu Forecan blogissa.
– Kyseessä on havaintoaseman mittaushistorian ensimmäinen kerta, kun siellä ei tähän aikaan vuodesta ole lunta.
Lue myös: Pekka Poudalta uutta tietoa loppuviikon pakkasista
Tilastojen valossa Virolahdella olisi tähän aikaan vuodesta lunta keskimäärin yli 20 senttiä.
Erityisen vähän lunta on myös Pohjois-Pohjanmaalla, esimerkiksi Vaalassa vain 5 senttiä, kun normaalisti lunta olisi siellä tilastojen mukaan 39 senttiä.
Osa alueista täysin lumettomia
Etelä- ja lounaisrannikoilla on puolestaan laajalti täysin lumettomia alueita, muun muassa Porissa, Turussa, Helsingissä ja Kotkassa.
MTV Uutisten lukija taltioi viime viikolla Kustavissa jopa vihertävän pellon.
Lue myös: Tammikuun lämpötilat ovat poikenneet tavanomaisesta niin etelässä kuin pohjoisessakin
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
MTV Uutisten lukija taltioi vihertävän pellon Kustavissa viime viikolla.Lukijan kuva: Keijo Väänänen
Erikoiseksi lumitilanteen tekee juuri ajankohta.
– Tilastojen mukaan meidän pitäisi nyt elää vuoden kylmintä aikaa ja lumipeitettäkin olisi "normaalioloissa" kautta maan, Mäntykannas kertoo.
Eniten lunta puolestaan on tänään ollut Kilpisjärven havaintoasemalla, 98 senttiä. Yli 70 senttiin yllettiin Kittilän Pokassa sekä Inarin Saariselällä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tältä näytti Rovaniemellä viime viikolla lumitöiden tuoksinassa.Lukijan kuva: Päivi Seppälä
"Etelässä talvisimmat hetket ehkä menivät jo"
Mäntykannaksen mukaan lumitilanteen taustalla on muun muassa lauha ja länsivirtausvoittoinen säätyyppi.
Lisäksi esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla sademäärä on jäänyt tavanomaista alhaisemmaksi marraskuusta lähtien.
Ennusteet näyttävät nyt, että länsivirtaukset jatkuvat voimakkaina, ja lumipeite hupenee yhä etelän sisämaassa.
– Ikävä kyllä eteläsuomalaisten kannalta lumitalven jatko näyttää kehnolta, ja talvisimmat hetket ehkä menivät jo. Lumipeite voidaan toki ohimenevästi saada takaisin, mutta merkit viittaavat siihen, ettei se maassa kauaa pysy, meteorologi ennustaa.
Katso alta viiden vuorokauden sääennuste paikkakunnallesi!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.