Nainen putosi pää edellä kallionkoloon Australiassa – pääsi vapaaksi vasta tuntikausien jälkeen

Nuori nainen jäi tuntikausiksi kiipeliin kalliolohkareiden väliin yritettyään noutaa pudonnutta puhelintaan Australian Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa.
Yrittäessään noukkia puhelintaan nainen liukastui ja putosi pää edellä ahtaaseen koloon.NSW Ambulance
Julkaistu 22.10.2024 23:18
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Nuori nainen joutui pahaan kiipeliin Australiassa yritettyään noutaa kallionkoloon pudonnutta puhelintaan.

23-vuotias nainen oli vaelluksella Hunter Valleyn alueella Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Australiassa, kun hän pudotti kännykkänsä kallionlohkareiden väliin.

Yrittäessään noukkia puhelintaan hän liukastui ja putosi pää edellä ahtaaseen koloon, uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Myös paikallinen pelastuslaitos kertoo tapauksesta Facebook-sivuillaan.

Aluksi naisen ystävät yrittivät saada jalastaan kiinni jääneen ja pää alaspäin roikkuvan naisen vapautetuksi, mutta kun yritys epäonnistui, he hälyttivät paikalle pelastuslaitoksen. Tässä vaiheessa nainen oli killunut ylösalaisin jo tunnin.

Pelastuslaitos vinssasi ensin yhden 500 kiloa painavan kiven pois tieltä, mutta pelastushenkilöstön oli vielä keksittävä, miten he saisivat naisen pois s-kirjaimen muotoisesta mutkasta.

Pelastustoimi joutui lopulta rakentamaan puusta kehikon, jolla se sai tuetuksi kivenkareet paikoilleen. Nainen saatiin turvaan kaikkiaan seitsemän tuntia kestäneen ahdingon päätteeksi.

– Kymmenen vuoden urallani en ole koskaan kohdannut tällaista tehtävää. Se oli haastava mutta uskomattoman palkitseva, Uuden Etelä-Walesin ambulanssipalvelun ensihoitaja Peter Watts kommentoi tapausta pelastuslaitoksen sosiaalisen median sivuilla.

Nainen tiputti kännykkänsä kallionkoloon ja joutui pahaan kiipeliin Australiassa.

Uskomatonta kyllä, nainen sai tapahtuneesta vain pieniä naarmuja ja mustelmia, NSW Ambulance kertoi.

Hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan puhelintaan takaisin.

– Kiitos tiimille, joka auttoi minua, te olette kirjaimellisesti hengenpelastajia, nainen kirjoitti omassa viestissään.

– Harmi tosin puhelimen puolesta.

Tuoreimmat aiheesta

Pelastusoperaatiot