Australiassa useassa kaupungissa havaittiin tiistai-iltana valoilmiö, jonka uskotaan olevan peräisin pienestä meteorista.
Valoilmiö tallentui useisiin kuviin, mutta siitä huolimatta putoamispaikkaa ei ole onnistuttu paikantamaan. Kuvamateriaalista näkee, kuinka öinen taivas täyttyy valosta.
Australialainen kuorma-auton kuljettaja Andrew kertoi paikallisen radion haastattelussa, että meteori näytti yötaivaalla siltä, kuin taivaan olisi täyttänyt valokupoli.
– Näin todella kirkkaan valokupolin, jota seurasi perään toinen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vau, mikä se oli, mies kuvaili tapahtumaa.
Tutkijat arvoivat, että meteoriitti on saattanut olla vain arpakuution kokoinen.