Ulospäin miellyttävä herrasmies teki Raisan elämästä painajaisen.
Ensimmäiset läpsimiset kasvoihin tulivat jo seurusteluaikana.
− Olin jo 25, en mikään lapsi, kun tutustuin ihanaan ja kaikin puolin taitavaan mieheen. Rakastuin häneen palavasti. Ensimmäiset lyönnit tapahtuivat jo seurusteluaikana, mutta miehen nöyrät anteeksipyynnöt ja syvä katumus pyyhkivät asian mielestäni, Raisa kertoo.
Pariskunta avioitui miehen toiveesta nopeasti. He muuttivat Ruotsiin, jossa syntyi myös ensimmäinen lapsi. Mies kävi töissä, mutta Raisa oli yksin.
− Minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkkoa. Ja vaikka olisin uskaltanut puhuakin jollekin mieheni väkivaltaisuudesta sekä henkisestä alistamisesta, minua ei olisi uskottu. Mies vaikutti niin kunnolliselta.
Ystävät auttoivat
Miehen käytös paheni jatkuvasti. Perhe muutti Suomeen, ja Raisa pääsi töihin hoitoalalle. Mustelmien piilottelusta ja asioiden selittelystä tuli arkipäivää. Lapsia syntyi kaksi lisää, ja Raisa alkoi olla henkisesti lopussa. Hän otti puheeksi eron.
− Mies uhkasi tappaa, jos haen eroa. Hän uhkasi etsiä minut käsiinsä menisinpä minne tahansa.
Elämä pelon kourissa jatkui. Mies jatkoi kiusantekoa, kuten auton renkaiden puhkomista, vähättelyä ja muuta henkistä alistamista, lyöntejä, jopa kuristamista.
− Mieheni alkoi vaatia isältäni ennakkoperintöä minun osuudestani. Isä suostui, rakensi itselleen oman talon ja jätti kotitalon meille. Se ei miehelleni sopinut, vaan hän alkoi vaatia osuuttani rahana, joka oli lähes puoli miljoonaa markkaa.
− Silloin jokin minussa ratkesi. Menin ystäväperheen luo ja kerroin kaiken. Sain heiltä itselleni ja lapsilleni turvapaikan.
Syyllisyyden turha taakka
Lehtikuva/Ilkka Karhu
Miehen ymmärtäessä, että nyt oli tosi kysymyksessä, hän etsi uuden naisystävän, halusi Raisasta eron ja kiirehti uuden naisensa kanssa naimisiin. Raisa jäi lasten kanssa yksin, mutta vasta nyt pelosta vapaana.
− Ei se silti mitään pelkää ihanuutta ollut. Tunsin syyllisyyttä, häpeää ja suurta ikävää. Olihan meillä ollut myös hyvät hetkemme, ja olin rakastanut miestäni.
− Soitin terapiakeskukseen ja sain ajan. Olisin halunnut miehenikin mukaan, mutta hän ei sanonut tarvitsevansa apua. Minähän se hullu hänen mielestään olin.
Terapia auttoi Raisaa pääsemään vähitellen jaloilleen. Myös usko auttoi jaksamaan.
− Myös mieheni oli ollut muka "uskossa", ja siksi ulkopuolisten oli vieläkin vaikeampi käsittää hänen sairas luonteensa. Uskonto oli miehelleni pakoa totuudesta, hän uskoi saavansa kaiken tekemänsä anteeksi.
Apua kannattaa hakea
Raisalle usko on antanut voimaa kestää ja auttanut näkemään kieroutunutta hengellisyyttä.
− Kaikki ei ole sitä miltä kuulostaa ja näyttää. Mutta terve usko on elämän kantava voima.
Raisan lapset ovat jo aikuisia, ja hänellä on muutama lapsenlapsikin. Hän ei ole kuitenkaan uskaltautunut etsimään uutta elämänkumppania.
− Vieläkin minulla on toisinaan kova ikävä niitä yhteisiä hyviä hetkiä. Itku tulee myös kaikesta menneestä ja suru siitä, että lapset joutuivat näkemään niin paljon pahaa.
− Muille alisteisessa suhteessa eläville sanoisin, että hakekaa apua. Lyövä puoliso ei koskaan lakkaa lyömästä eikä elämästä koskaan tule sellaisessa suhteessa normaalia. Ei pidä uskoa olevansa itse huono tai syyllinen. Ja vaikka sinua ei aluksi uskota, niin taistele. Älä luovuta, älä anna periksi, Raisa rohkaisee.
Studio55.fi/Marja Nyman
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.