Mahdolliset muutokset voivat tarkoittaa joko nopeusrajoitusten nostamista tai laskemista.
Nopeusrajoitukset saattavat muuttua osalla Suomen maanteistä pysyvästi, kertoo Uutissuomalainen. Päätökseen vaikuttaa Väyläviraston päivitys nopeusrajoitusohjeeseensa.
Uutissuomalaisen mukaan Väylävirasto selvittää, onko nyt voimassa oleva ohjeistus sopusoinnussa nykyisten tie-, liikenne- ja ympäristöolosuhteiden kanssa.
– Nykyinen ohje on jo vuodelta 2009. Ohjeen päivitystarve johtuu myös lainsäädännön ja viraston vastuiden muutoksista sekä tuoreesta liikenneturvallisuusstrategiasta ja tavoitteesta vähentää liikenteen päästöjä, sanoo toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta Uutissuomalaiselle.
Väylävirasto vastaa noin 78 000 kilometristä maanteitä ympäri maata. Nopeusrajoituksista päättävät paikalliset ely-keskukset Väyläviraston ohjeen perusteella.
Uusi ohjeistus on määrä tehdä ja ottaa käyttöön seuraavien kahden vuoden aikana.