USU: Ministeriö ja THL ovat yhä eri mieltä, puolsiko THL pääjohtajansa vaatimusten muuttamista

8:10img
THL suosittelee jälleen koronarokotuksia – ketkä niitä tänä syksynä saavat?
Julkaistu 19.08.2023 07:45

MTV UUTISET – STT

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat yhä eri mieltä siitä, puolsiko THL pääjohtajansa kelpoisuusvaatimusten muuttamista. Asiasta kertovan Uutissuomalaisen (USU) mukaan erimielisyys käy ilmi oikeuskanslerille tällä viikolla annetuista ministeriön selvityksestä ja THL:n lausunnosta.

Toimitusministeristö päätti toukokuussa, että THL:n pääjohtajalta ei enää jatkossa edellytetä tohtorin tutkintoa. Asetusta koskevan muistion mukaan asetus oli valmisteltu yhteisymmärryksessä STM:n ja THL:n kesken. Päätöksen jälkeen kuitenkin uutisoitiin, ettei ministeriö ollut pyytänyt THL:n lausuntoa asiassa eikä THL olisi puoltanut kelpoisuusvaatimusten muutosta.

STM:n mukaan THL:n kanssa käydyissä keskusteluissa ei käynyt ilmi, että laitos olisi vastustanut pääjohtajan kelpoisuusvaatimusten keventämistä.

Lue myös: Suomessakin voidaan nähdä uusi koronaepidemia – he saavat nyt omikron-variantille räätälöidyn rokotteen

Julkisen kalabaliikin jälkeen oikeuskansleri Tuomas Pöysti ryhtyi selvittämään, onko hallitus saanut pääjohtajan kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen valmistelussa oikeat ja riittävät tiedot päätöksentekoaan varten. Pöysti pyysi selvityksen STM:ltä ja lausunnon THL:ltä.

Vastausten perusteella ministeriö ja THL ovat edelleen eri linjoilla asiassa.

USU:n mukaan ministeriö sanoo vastauksessaan oikeuskanslerille, että missään vaiheessa asetuksen valmistelua ei käynyt ilmi, että THL olisi vastustanut pääjohtajan pätevyysvaatimusten muuttamista.

THL taas sanoo lausunnossaan oikeuskanslerille, että koska laitokselta ei pyydetty lausuntoa asetusluonnokseen, laitos ei ole puoltanut taikka antanut kantaansa muutokseen.

Lue myös: STM uskoi THL:n kannattavan pääjohtajan kelpoisuusvaatimusten keventämistä – "Ei vastustettu ainakaan isoin kirjaimin"

Tuoreimmat aiheesta

THL