USU: Sanna Marin on 2000-luvun suosituin pääministeri

22:42img
Katso Sanna Marinin (sd.) kuntavaalihaastattelu.
Julkaistu 27.07.2021 05:19

MTV UUTISET – STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on selvästi Suomen suosituin pääministeri 2000-luvulla, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. Marinia pitää parhaana peräti kolmannes suomalaisista. Marin on arvostetuin lähes kaikissa väestöryhmissä.

Seuraavaksi arvostetuin on Paavo Lipponen (sd.) 13 prosentin osuudella. Keskustan Matti Vanhanen ja Juha Sipilä saivat kahdeksan prosentin kannatuksen.

Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo arvelee Uutissuomalaisen haastattelussa, että koronapandemian hoidolla saattaa olla vaikutusta Marinin suosioon.

–  Esimerkiksi alkuvuoden 2021 barometrissä noin 60 prosenttia vastaajista on arvioinut Marinin hallituksen suoriutuneen hyvin tai melko hyvin, Paloheimo sanoo.

Etenkin naiset arvostavat Marinia

Marin on etenkin naisten suosiossa. Kaikki muut vähintään vuoden vallassa olleet pääministerit ovat suositumpia miesten kuin naisten keskuudessa.

Kokoomuksella on ollut tällä vuosituhannella kaksi pääministeriä, Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Heidän arvostuksensa jäi 4–5 prosenttiin.

Demarien Antti Rinne (sd.) sekä keskustan Mari Kiviniemi ja Anneli Jäätteenmäki saivat kukin vain prosentin maininnoista. He palvelivat alle vuoden pääministereinä.

Marin suosituin jopa parhaiten tienaavien ryhmässä

Kunkin puolueen kannattajat ovat ryhmittyneet omien pääministereidensä taakse. Kokoomuslaiset tekevät sen kuitenkin laiskasti. Puolueen kannattajista vain 18 prosenttia arvioi Kataisen parhaaksi pääministeriksi, 17 prosenttia Stubbin.

Marin on vähiten suosittu yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien keskuudessa. He pitävät muita tuloryhmiä enemmän kokoomuksen kaksikosta, erityisesti Kataisesta.

Marin on kuitenkin myös parhaiten tienaavien keskuudessa suosituin pääministeri.

Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttia suuntaansa.

Lue myös: HS-gallup: Kokoomus noussut suosituimmaksi puolueeksi – perussuomalaiset laskussa

1:10img

Marin oli pettynyt ettei kuntavaalien äänestysprosentti noussut ylemmäs.

Tuoreimmat aiheesta

Sanna Marin