Utahin huima loppuveto ei riittänyt – Lauri Markkanen heräsi ratkaisuhetkillä

Utah Jazz kiristi lopussa tahtiaan, mutta hävisi kuitenkin niukasti Golden State Warriorsille lukemin 137–140.

Jazz oli neljännen neljänneksen alussa vielä 17 pisteen takamatkalla, mutta nousi lopussa yhden pisteen päähän Warriorsista, kunnes ero kasvoi kolmeen. Utahin tähtipelaaja Lauri Markkasella oli vaikea iltapuhde. Hän upotti pelitilanneheitoista sisään vain kuusi kappaletta 23:sta yrityksestä, eli suomalaisen heittoprosentiksi jäi vaatimaton 26.

Markkanen heitti silti 20 pistettä, ja varsinkin lopussa hän pääsi taas pelin päälle. VIimeisellä neljänneksellä Markkanen teki kolmanneksen pisteistään ja oli nostamassa Utahia aina voittoon asti, mutta Warriors oli lopulta niukasti parempi.

Markkanen teki jälleen tupla-tuplan, kun hän kahmi 20 pisteen lisäksi itselleen 14 levypalloa. Suomalainen oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Collin Sexton latoi tauluun kunnioitettavat 35 paunaa ja Keyonte George säesti komeasti 33 pisteellä. Myös Warriorsin paras pistemies Klay Thompson nakutti 35 pistettä.

Utah on nyt hävinnyt neljä peliä peärkkäin ja valahtanut pudotuspeliviivan alle.

Korjaus klo 7.50: Markkasen levypallojen määräksi korjattu 14.

Lue myös:

    Uusimmat