Uuden bachelorin saapuminen villalle kirvoitti sinkkunaiselta rohkean ehdotuksen: "Ei nyt valitettavasti ainakaan vielä lämmennyt"

0:52img
Näin kuului Sofian rohkea ehdotus toiselle bachelorille Tuomakselle
Julkaistu 22.03.2022 18:15
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Toisen bachelorin Tuomaksen saapuminen sai useat sinkkunaiset innostumaan.

Bachelor 2022 -ohjelman neljännessä jaksossa nähdään odotettu hetki, kun sinkkunaiset pääsevät tutustumaan ohjelmaan yllättäen mukaan liittyvään toiseen bacheloriin Tuomas Lahteen. Tuomas saapuu sinkkunaisten nähtäväksi ensimmäistä kertaa ruususeremonian jälkeen. 

Tuomaksen saapuminen paikalle saa sinkkunaisten joukossa aikaan hihittelyä sekä innostuneita tervehdyksiä. Kun Tuomas on aikeissa lähteä juontaja Mikko Parikan kanssa, Sofia päättää kuitenkin herättää miehen huomion astetta rohkeammalla tavalla.

– Tuolla on sänky vapaana, nainen huudahtaa miehelle. 

Myöhemmin Sofia kommentoi heittoaan yksin kameroille. 

– Taisin kutsua Tuomaksen tuonne meidän sänkyyn nukkumaan. Siellä oli nimittäin vapaata paikkaa, mutta hän ei nyt valitettavasti ainakaan vielä lämmennyt, Sofia kertoo. 

Tuomas puolestaan miettii, että olisi syytä odotella vielä ainakin virallisiin treffeihin asti. 

– Jatketaan tutustumista ensin siellä. 

Katso tilanne yllä olevalta videolta!

Lue myös: Ilman ruusua jäänyt Sanni tilittää MTV Uutisille: "Pelitaktiikkani kaatui siinä vaiheessa, kun näin tämän bachelorin"

Bachelor 2022 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.
Bachelor: Ruusun jälkeen tiistaisin mtv-palvelussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Tuomas Lahti