Uudet etsinnät vuonna 1999 kadonneesta Raisa Räisäsestä – viisi ruumiskoiraa penkoi kesämökin pihaa Pälkäneellä

Raisa Räisänen, ruumiskoira
KRP/Lehtikuva
Julkaistu 06.10.2017 06:19
Toimittajan kuva

Pekka Lehtinen

pekka.lehtinen@mtv.fi

Keskusrikospoliisi on tehnyt Pälkäneellä maastoetsintöjä vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen ruumiin löytämiseksi.

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisin apuna etsinnöissä oli kaikkiaan viisi ruumiskoiraa, mutta Räisäsestä ei löytynyt merkkiäkään.

– Ruumiskoirien avulla tutkittiin pälkäneläisellä tilalla sijaitsevan kesämökkirakennuksen maa-aluetta, josko maan alta olisi tullut hajuja ihmisen vanhoista jäännöksistä. Tulosta ei tullut, tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen kertoo MTV:lle.

MTV Uutiset kertoi maaliskuussa Keskusrikospoliisin uudesta tutkintalinjasta Raisa Räisäsen tapaukseen liittyen.

Tutkinta alkoi vuonna 2015 vihjeestä, jonka mukaan tamperelaismies oli juuri ennen kuolemaansa myöntänyt tamperelaisen pubin omistajalle ampuneensa Räisäsen ja haudanneensa hänet omille mailleen Pälkäneellä.

Alun perin maastoetsintöjen oli tarkoitus alkaa jo keväällä tai kesällä, mutta ne siirtyivät syyskuun loppuun.

Pälkäneen tilalla tehtiin pari viikkoa sitten ensin poralla reikiä maahan puolen metrin välein ja ruumiskoirat tulivat paikalle viikkoa myöhemmin. Koirat tekivät ohjaajien kanssa etsintää viime viikon maanantaina ja tiistaina.

– Useamman koiran avulla etsinnästä saadaan luotettavampi. Tarkoitus on tutkia myöhemmin vielä toinen maa-alue Pälkäneellä, Tuominen sanoo.

Mysteeri jatkuu

Tuominen pitää Pälkäneeseen liittyvää vihjettä epäluotettavan tuntuisena.

– Tottakai se kuitenkin tarkistetaan niin hyvin kuin vain voidaan, Tuominen sanoo.

16-vuotias Raisa Räisänen katosi Tampereen keskustasta 16. lokakuuta 1999. Viimeinen varma havainto Räisäsestä tehtiin Sokoksen tavaratalon lähistöllä 16.-17.10. välisenä yönä.

Poliisi epäilee, että Räisänen joutui henkirikoksen uhriksi.

Tuomisen mukaan Räisäsen katoamisesta ei viime aikoina ole tullut uusia vihjeitä.

Tutkinnassa on edelleen yhtenä vahvana linjana se, että Räisänen olisi ajanut katoamisyönään taksilla Tampereen Multisiltaan.

Rikospaikka selvitti Raisa Räisäsen tapausta maaliskuussa 2017.

2:37img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos