Uudet naiset sekoittavat Love Island -miesten päät – villan suhteet saattavat mennä täysin uusiksi: "Pystytkö sä nukkumaan mun vieressä?"

love island suomi 2 EPS28 JAKSOKUVA 3
Julkaistu 20.09.2019 13:33
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Love Island Suomi -ohjelman uudet naiset ottavat asiakseen yrittää pysyä rakkauden saarella.

Love Island Suomi -ohjelmassa nähtiin torstai-iltana järisyttävä käänne, kun villan tutut kuusi naista vietiin muutamaksi päiväksi pois toiseen villaan asumaan ja heidän tilalleen tuotiin yllättäen kuusi täysin uutta naista. 

Uudet naiset ovat päässeet tutustumaan villan miehiin ja miettivätkin nyt keskenään, kuinka heidän tulisi edetä pysyäkseen villassa. 

– Meidän tilanne on nyt vähän semmoinen, että jos me ollaan jostain kiinnostuttu, varsinkin jos se on tuommoinen vahva pari, niin meidän pitää vaan näyttää, että me ollaan parempia kuin ne toiset tytöt tuolla, Jonna pohtii muiden naisten kanssa. 

Miehet puolestaan miettivät omia suhdekuvioitaan. Viime viikkojen ajan villassa on seurattu tiiviisti Oliverin ja Nean välistä suhdedraamaa, joka ei ole vaikuttanut loppuvan millään, vaikka kaksikko on päättänyt jo etteivät he enää yritä olla yhdessä. 

Eetun mielestä Oliverin täytyisi lopettaa Nean tilanteen vatvominen ja keskittyä tutustumaan uusiin naisiin. 

Tommy, joka on Nikitan pari, puolestaan viettää aikaa muun muassa Saharin ja Roosan kanssa, naisten kanssa keskustellen ja heille lettejä tehden. 

LUE MYÖS: Megayllätys Love Island -villassa – tässä ovat rakkauden saaren kuusi täysin uutta kaunotarta!

Villan vanhat naiset hermoilevat tilannetta keskenään omassa villassaan. Naiset toteavat lähes yhteen ääneen, kuinka paljon tilanne heitä jännittää. 

– Pahinta on tämä tietämättömyys, kun ei tiedä, Jenni toteaa.

– Tää on yhden ajanjakson ehkä jonkinlainen loppu.

Lopulta villalla saatetaan todella nähdä Oliverin siirtyvän eteenpäin, kun hän keskustelee yön nukkumajärjestelyistä Liisan kanssa.

– Pystytkö sä nukkumaan mun vieressä? Oliver tiedustelee naiselta.

MTV Uutiset Live käy läpi Love Island Suomen viikon tärkeimmät tapahtumat suoraan Espanjasta!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Tuoreimmat aiheesta

Love Island Suomi