Uudenvuoden juhlinta aiheuttaa Helsingissä liikenteeseen poikkeusjärjestelyjä

Lähijuna
Bussiliikenteessä, metrossa, lähijunaliikenteessä sekä osalla raitiovaunulinjoja ja metron liityntälinjoja on enemmän liikennettä uutenavuotena.Ilmari Herranen/All Over Press
Julkaistu 29.12.2017 14:52

MTV UUTISET–STT

Helsingissä uudenvuodenaattona sunnuntaina järjestettävä Kansalaistorin juhla aiheuttaa muutoksia liikenteessä.

Esimerkiksi Mannerheimintie on suljettu liikenteeltä Helsinginkadun ja Arkadiankadun väliltä kello 21.30–01.00.

Elielinaukion bussiterminaali on pois käytöstä noin kello 22.45–01.45. Suurin osa linjoista siirtyy poikkeusjärjestelyjen ajaksi ajamaan Mäntymäen kentälle. Bussiliikenteessä, metrossa, lähijunaliikenteessä sekä osalla raitiovaunulinjoja ja metron liityntälinjoja on tihennettyä yöliikennettä ja lisälähtöjä.

Kansalaistorin juhlapaikalle on uudenvuodenaattona tarjolla kolme sisäänkäyntiä. Niistä kaksi on Mannerheimintien puolella Musiikkitalon ja Kiasman välissä ja yksi Töölönlahdenkadulla. Muut Kansalaistorille johtavat kulkuväylät on suljettu.

Ilotulituksen takia myös Töölönlahden itäpuolella oleva Linnunlaulun jalankulkureitti on suljettu kello 21.30 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa