Uutuudennälkäiset ja ruuhkaan kyllästyneet suomalaiset kuikuilevat lomakohteita tuttujen Välimeren maiden yli Länsi-Afrikasta. Kiinteistövälitystoimisto Habitan pääomistaja Jari Gardziella kertoo, millainen paikka Länsi-Afrikka on turisteille ja asuntosijoittajille.
Eksoottista luontoa, pitkiä hiekkarantoja, lämpöä ja aurinkoa, hyvää ruokaa sekä ennen kaikkea ystävällisiä ihmisiä. Kaikkea tätä Länsi-Afrikan rauhalliset maat, kuten Gambia ja Senegal, tarjoavat Jari Gardziellan mukaan hintatietoisille ja uutuudennälkäisille suomalaisille turisteille.
– Hintataso on kaikessa huomattavasti alle Välimeren, Habitan pääomistajana ja hallituksen puheenjohtajana toimiva Gardziella sanoo.
Tällä hetkellä alueelle ovat löytäneet etenkin aikuiset pariskunnat, jotka ovat kyllästyneet suomalaistuneeseen Aurinkorannikkoon – lapsiperheitä on vielä vähän. Länsi-Afrikka vetää puoleensa myös yrittäjähenkisiä ihmisiä, mutta etätyöntekijöiden riesana Sierra Leonessa ja Gambiassa ovat heikot verkkoyhteydet.
Sadekaudella myös tieverkosto voi mennä huonoon kuntoon. Länsi-Afrikassa sadekausi osuu Suomen kesän kohdille. Kun pohjoisessa viilenee ja pimenee, on Länsi-Afrikassa puolestaan aurinkoista. Matkatoimisto Tjäreborg luonnehtii Gambiaa yhdeksi aurinkoisimmista kohteistaan koko maailmassa.
"Parasta ovat ne ihmiset"
Länsi-Afrikan maissa syödään paljon riisiä, jonka kanssa tarjoillaan erilaisia lihoja ja kastikkeita. Ruoka on kohtalaisen tulista. Tuttujen ja turvallisten hotelliravintoloiden lisäksi matkaajan kannattaa kokeilla katukeittiöiden antia. Paikallisiin tutustuva pääsee nauttimaan myös perheillallisista.
Gardziella näkee, että Länsi-Afrikassa turistit otetaan vastaan lämpimämmin kuin Välimeren maissa. Ystävällisyyden ja yhteisöllisyyden merkitys korostuu, kun ihmisillä ei ole sosiaaliturvaa.
– Parasta ovat ne ihmiset. Juroille suomalaisille avoimet ihmiset ovat hirveän helppoja lähestyä.
Ryöstetyksi tulemista ei Gardziellan mukaan tarvitse pelätä sen enempää kuin muuallakaan. Turvallisuus kannattaa kuitenkin pitää mielessä rantapäivää viettäessä, sillä Atlantilla on Välimereen verrattuna kova merenkäynti.
Syömisen ja löhöilyn lisäksi matkailija voi tutusta paikalliseen kulttuuriin ja luontoon esimerkiksi erilaisten safariretkien muodossa. Omatoiminen lomailija löytää erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Sunnuntaisin paikallisilla perheillä on tapana kokoontua rannalle pelailemaan jalkapalloa – mukaan mahtuu varmasti.
Lue myös: Sairastutko aina lomalla tai viikonloppuna? Tästä ilmiö johtuu
Sijoitusasuntoa hankkivan pitää olla tarkkana
Gardziella näkee Länsi-Afrikassa paitsi loma- myös sijoituskohteen. Loma-asuntojen hinnat ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa tai Välimerellä, mutta toki rakennustasokin on erilainen.
– 50 000 eurolla tekee kivan talon, Gardziella sanoo.
Merenrantatontteja on paljon saatavilla, mutta ostajan pitää olla tarkkana siitä, mistä on maksamassa. Pahimmillaan voi käydä niin, että myyjä ei omistakaan tonttia eikä edulliselle maatilkulle saakaan rakentaa.
Tällä hetkellä suomalaiset hankkivat Länsi-Afrikan rauhallisista maista vielä merkittävästi vähemmän loma- ja sijoitusasuntoja kuin vaikkapa britit. Habitan mukaan tyypillinen loma-asuntoa alueelta tähyävä suomalainen elää parisuhteessa ja on kyllästynyt ahtaaseen ja suomalaistuneeseen Aurinkorannikkoon.
Suuri potentiaali liittyy Afrikan sisäisiin markkinoihin. Suurkaupungeissa elävät afrikkalaiset kaipaavat rauhallisia vapaa-ajan asuntoja. Lisäksi moni Eurooppaan tai Amerikkaan lähtenyt haluaa sijoittaa kotimaahansa. Moni Länsi-Afrikasta loma-asuntoa ostava henkilö onkin eurooppalaisen kanssa naimisissa oleva afrikkalainen.
Videolla kerrotaan helpot tavat säästää rahaa. Juttu jatkuu videon alla.
0:45
Lue myös: Jos pistät palkastasi 10 vuoden ajan 200 euroa sivuun, sinulla voi olla eläkepäiviesi iloksi 350 000 euron megapotti: "Ei syyttä kutsuta maailman kahdeksanneksi ihmeeksi"
Hyvä alue aloittaa tutustuminen Afrikkaan
Gardziella uskoo, että sijoittaminen ja turismi vievät Länsi-Afrikkaan osaamista sekä työllisyyttä. Valtausmentaliteetti ja toistaiseksi melko neitseellisenä säilyneen ympäristön tuhoaminen länsituristien toimesta ei aluetta ainakaan vielä uhkaa.
– Luulen, että tällä hetkellä vaatii vielä tietynlaista mielenkiintoa Afrikkaa kohtaan, että lähtee sinne. Iso osa turisteista haluaa luksusta.
Gardziellan mukaan Länsi-Afrikka on hyvä paikka aloittaa tutustuminen valtavaan maanosaan.
Tunnetumpia matkakohteita maanosassa ovat matkailusivusto Rantapallon mukaan Pohjois-Afrikan Egypti, Tunisia ja Marokko. Vastakkaisessa ilmansuunnassa esimerkiksi Etelä-Afrikka vetää puoleensa kaupunkielämästä kiinnostuneita, Botswana ja Zimbabwe taas luontomatkailijoita.
Lue myös: Aissa ja Jukka ottivat loparit ja lähtivät etsimään itseään maailman toiselle puolen – tekivät karun löydöksen: "Meren alla se näkyy kaikista konkreettisimmin"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Älä usko kaikkea netissä näkemääsi! Videolla kerrotaan Oliviasta, joka lähti matkaan nähtyään somevideon upeasta vuoristosta – paikan päällä paljastui karu totuus.
1:49