Uusi Bachelor Sami Toiviainen tietää, millaista naista ei missään tapauksessa halua: "Todella luotaantyöntävää"
Bachelor Suomi -ohjelman toinen poikamies Sami Toiviainen kuvailee olevansa spontaani yes-man, mutta toisaalta ujo introvertti.
26-vuotias helsinkiläinen Sami Toiviainen nähdään Bachelor Suomi -ohjelmassa toisena poikamiehenä, joka etsii elämäänsä rakkautta. Toiviaisen lisäksi ohjelmassa toisena Bachelorina nähdään Anton Aaltonen. Mies on tuoreahko yrittäjä, joka työskentelee tapahtumien parissa sekä tekee myyntityötä.
Toiviainen kuvailee olevansa "yes-man", joka heittäytyy ennakkoluulottomasti asioihin mukaan.
– Ajattelin, että käydään nyt haastattelussa läpällä ja katsotaan sitten.
Toiviainen kertoo olleensa pitkään sinkkuna, käytännössä aina: tapailuja on ollut, muttei vakavia parisuhteita. Hänen mukaansa koskaan tähän mennessä ei ole ollut ihmistä, joka olisi viety näytille vanhemmille.
Ohjelmasta Toiviainen lähti etsimään rinnalleen ihmistä, joka olisi ennakkoluuloton ja heittäytyjä – kuten hänkin. Häneen vetoavat naiset, jotka ovat rehellisesti omia itsejään eivätkä pelkää piilottaa persoonaansa.
Totaalinen turn off -piirre on myös hänelle selkeä.
– En tykkää pinnallisista ihmisistä, joille tärkeää on ainoastaan se, että on se uusin laukku kyljessä ja jotka etsivät miestä jolla on Ferrari. Ja jos on hirveän kapeakatseinen ja tuomitseva, niin se on myös todella luotaantyöntävää.
Vaikka Toiviainen on puhelias ja heittäytyvä, hän kuvailee olevansa myös toisaalta introvertti. Hänen mukaansa monille voi tulla yllätyksenä se, että hän on "ihan täysin nörtti", joka esimerkiksi pelaa videopelejä erittäin mielellään.
Lue myös: Uusi Bachelor Anton Aaltonen paljastaa, miten hän päätyi ohjelmaan: "Viesti tuli kaverilta"
Nuorempana Toiviainen oli kertomansa mukaan todella ujo, mutta lähti aikoinaan tietoisesti kehittämään tätä piirrettä itsestään. Toiviainen kehitti ujouttaan muun muassa siten, että hän hakeutui sosiaalisesti haastaviin tilanteisiin ja esimerkiksi alkoi joskus jutella kadulla tuntemattomille.
– Joskus tajusin, että voin olla oma itseni ja tehdä siitä coolia. En ikinä tykännyt esittää mitään muuta, mutta ajattelin, että olen vain tällainen nobody ja persoonani on tällainen joka ei kiinnosta ketään. Mutta pystyin kääntämään sen niin, että hei voinkin olla omana itsenäni ihan siisti tyyppi, jos olen vain itsevarma sen suhteen.
Spontaanius on vienyt Toiviaisen erikoisiin tilanteisiin. Mies kertoo, että koronapandemian ollessa aluillaan hän lähti ystävänsä kanssa lyhyellä varoitusajalla matkalle Meksikoon, sen kummemmin ajattelematta maailmantilannetta. Asian todellinen laita iski kuitenkin vasten kasvoja toisella puolen maailmaa.
– Siellä oli aika haastavaa, kun kaikki meni kiinni ja lentoja peruttiin, niin sieltä oli aika vaikeaa päästä pois. Oli aikamoinen show lähteä selvittelemään, että milläs sitä kotiin päästään.
Toiviainen kertoo hyväksyneensä jo kohtalonsa ja ajatelleensa, että hän oli ystävänsä kanssa jäämässä Meksikoon hyväksi aikaa, kun keinoa päästä kotiin ei tahtonut löytyä. Sinnikäs ystävä kuitenkin löysi loppujen lopuksi lennot, joilla he pääsisivät Suomeen.
– Hän kuumeisesti selvitteli lentoja sillä välin, kun menin itse ihailemaan jotain turistinähtävyyksiä. Kaverini sitten vihdoin ja viimein löysi lennot meille. Hatunnosto hänelle, en itse olisi kuvitellut, että oltaisiin siinä tilanteessa päästy takaisin. Päädyttiin lentämään sellaiset 60 tuntia yhteensä sitten, kun piti mennä muutaman mutkan kautta.
Bachelor Suomi alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ti 7.2. klo 21.
Bachelor: Ruusun jälkeen alkaa MTV Katsomossa ti 7.2.
Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää