Uusi Putous-kasvo Miila Virtanen laittoi itsensä likoon sketsihahmoinspiraatiota hakiessaan: "Mietin, että nyt, jos naapuri katsoisi"

Miila Virtanen
Helsinkiläinen näyttelijä Miila Virtanen nähdään ensimmäistä kertaa Putouksessa.
Julkaistu 11.01.2025 08:03
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Miila Virtanen nähdään uutena tähtenä Putouksessa.

Putous saapuu jälleen MTV3-kanavan sekä MTV Katsomon lauantai-iltoihin jo 17. tuotantokauden voimin. Ohjelman uudella kaudella nähdään kaksi entuudestaan tuttua tähteä ja neljä täysin uutta sinipaitaa, joista yksi on helsinkiläinen näyttelijä Miila Virtanen.

Virtanen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Siellä hän opiskeli samalla vuosikurssilla Putous-tähti Joonas Kääriäisen sekä ohjelman ohjaajan Antti Tuomas Heikkisen kanssa.

Virtanen on työskennellyt Helsingin, Turun ja Lahden kaupunginteattereissa sekä Tampereen työväenteatterissa. Teatteritöiden lisäksi hän on esiintynyt erilaisissa tv-ohjelmissa, muun muassa vuonna 2022 ilmestyneessä Kultakala-sarjassa, jossa hän esitti pääosaa yhdessä Katariina Kaitueen kanssa.

Putoukseen Virtanen päätyi, kun Antti Tuomas Heikkinen soitti ja tiedusteli hänen halukkuuttaan hypätä mukaan ohjelmaan. Sitä ennen näyttelijä oli toki käynyt ohjelman koekuvauksissa ja osasi näin ollen aavistaa saavansa moisen puhelun.

Olin hyvin positiivisesti yllättynyt saadessani tällaisen myöntävän kysymyksen. Komedia on itselleni jollain tavalla luontainen lähestymistapa. Rakastan tehdä komediaa, se on valloittavaa ja vapauttavaa, Virtanen kertoo MTV Uutisille. 

Kuultuaan, ketkä muut ovat mukana tulevalla Putous-kaudella, ei Virtasen tarvinnut pohtia kahta sekuntia pidempään, lähtisikö hän mukaan vai ei.

– Olen tosi innoissani. Ihan mahtava porukka. Tekeminen on ollut yllättävän stressitöntä ja ainakin toistaiseksi paineetonta. Meillä on ollut tosi kivaa. Minulle on aina todella tärkeää keiden kanssa teen, hän tunnelmoi.

miila-virtanen

Miila Virtanen on innoissaan tulevasta Putous-kokemuksesta.

Lue myös: Sketsihahmon valitseminen on tuottanut Putous-tähti Joonas Kääriäiselle päänvaivaa: "Alkavat kohta jo kuumottelemaan"

Putouksen kannalta suurimmaksi vahvuudekseen Virtanen nimeää kykynsä tulla ihmisten kanssa toimeen sekä olla rauhallinen myös silloin, kun paineet ovat kovat. 

– En mene takaamaan, että se toteutuu tällä kertaa, mutta yleensä se on näin, hän nauraa.

– Olen myös toivottavasti aika hauska. Se on oleellista tämän ohjelman kannalta, hän jatkaa.

Putous-tähdet ovat jo aloittaneet sketsihahmojensa työstämisen. Tulevalla kaudella jatketaan edelliseltä Putous-kaudelta tuttua uudistusta, jossa näyttelijät luovat itselleen aluksi kaksi sketsihahmoehdokasta. Sketsihahmoehdokkaat osallistuvat kahdessa ensimmäisessä jaksossa nähtävään alkukarsintaan, jossa kotikatsojat saavat päättää, kumpi sketsihahmoista jatkaa varsinaiseen hahmokilpailuun.

Sketsihahmojen työstäminen on tuntunut Virtasesta jännittävältä ja hyvin hauskalta. 

– Hain tätä muun muassa sillä tavalla, että yksin kotona ollessani laitoin hassuja hattuja päähäni ja tekohampaat suuhuni. Mietin, että nyt, jos naapuri katsoisi, että mitä teen päivisin. Olisin voinut siinä morjestaa, että tämmöistä on minun ammattini, hän nauroi. 

Tulevalta Putous-kaudelta Virtanen odottaa erityisesti livevetojen huumaa. Toisaalta hän ei kertomansa mukaan oikein vielä tiedä, mitä odottaa.

– Olen avoimin mielin. Kaikki otetaan vastaan, hyvä ja paha, tänne vaan.

Putous alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaina 8.2. klo 19.30. 

Tuoreimmat aiheesta

Putous