Uusi SE-nainen Senni Salminen herkuttelee "hullun" kisan jälkeen – "Odotan vielä paljon pidempää"

2:24img
Kuuntele Senni Salmisen SE-haastattelu MTV Urheilun kanssa tästä.
Julkaistu 08.06.2021 22:21
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Senni Salminen otti kolmiloikan Suomen ennätyksen haltuunsa Turun Paavo Nurmi Gamesissa valtavalla tuloksella 14,51. Iloinen urheilija odottaa, että lisääkin on tulossa.

Salmisen aiempi ulkoratojen ennätys ennen Paavo Nurmi Gamesin kolmiloikkakisaa oli 14,04 viime vuodelta. Se rikkoutui jo kilpailun avaussuorituksella, kun Salminen loikki Turussa 14,12.

Todellinen jättiveto paukahti kolmannella kierroksella, kun Salminen siirsi Heli Koivulan 18 vuotta vanhan Suomen ennätyksen historiaan 12 sentin turvin tuloksella 14,51. Salminen rikkoi 0,4 sekuntimetrin myötätuuleen syntyneellä suorituksellaan myös Tokion olympiarajan.

Salminen oli aiemminkin puhunut ääneen neljäntoista ja puolen metrin tavoitteestaan. Oli kuitenkin kova veto painaa se heti kauden avauskisassa.

Salminen kertoi rauhoitelleensa etukäteen itseään, ettei miettisi liian kovia tavoitteita. Ennätys tuntui kiteytetysti "hienolta".

– Juoksu tuli tosi hyvin lankulle. Muissa hypyissä se tuli aika pitkällä askeleella, eikä hyppy jatkunut niin hyvin, Salminen luonnehti MTV Urheilulle.

Ennätyssuorituksessa vauhti sen sijaan säilyi loppuun asti, ja loikat kantoivat ennätysmäisen pitkälle.

Salminen tarjosi herkullista tekstiä, kun häneltä kysyi, vieläkö löytyy lisää.

– Löytyy, löytyy. Ihan hullua, että pystyy ekassa kisassa tekemään tällaisen tuloksen. Toivon, ettei eka kisa jää parhaaksi. Kyllä minä itse ainakin odotan vielä paljon pidempää.

Salminen pohti, että hän saattaa nyt päästä ulkomaille kisoihin, eikä Tokion olympiarajan rikkouduttua tarvitse niin paljon miettiä.

– Se on tosi iso juttu.

Salminen kiitteli myös valmentajaansa Matti Monosta, jonka kanssa on pyritty nostamaan tasoa joka kaudella – ja siinä on myös onnistuttu.

– Teemme tosi järjestelmällistä työtä. Matti on huippuvalmentaja. Sille tämä menee tosi isosti.

1:47img

Ella Junnila pettyi omaan tulokseensa korkeushypyssä.

1:24img

Topi Raitanen luottavaisin mielin kohti Tokiota: Kesällä mennään eteenpäin.

1:25img

Kristian Pulli kommentoi pituushyppykilpailuaan.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu