Uusia etsintäratsioita Saksassa - rekkaiskun epäilty edelleen karkuteillä

1:57img
Julkaistu 21.12.2016 22:56

MTV UUTISET

Saksassa poliisi on tehnyt illalla kaksi etsintäiskua kahteen berliiniläiseen asuntoon rekkaiskusta epäillyn löytämiseksi. 

Saksan poliisin erikoisyksikön tekemässä etsintäiskussa ei kuitenkaan löydetty 24-vuotiasta tunisialaista Anis Amria, uutistoimisto Reuters kertoo saksalaista Die Weltiä lainaten. 

Poliisi on jatkanut muutoinkin koko päivän kuumeisesti etsintöjä epäillyn kiinnisaamiseksi. Pidätysmääräyksen mukaan epäilty on käyttänyt myös useita muita nimiä.  

Amrin pidättämiseen johtavista tiedoista viranomaiset ovat tänään luvanneet myös 100 000 euron palkkion. Yleisöä varoitettiin, että mies "voi olla väkivaltainen ja aseistettu".  

Tuoreimmat aiheesta

Rekka syöksyi Berliinin torille