Kielletyn Pohjoismainen vastarintaliike -uusnatsijärjestön aktiivinen jäsen pahoinpideltiin itsenäisyyspäivänä Vantaalla.
MTV Uutisten tietojen mukaan uusnatsijärjestön toiminnassa mukana olevan miehen sekä hänen kumppaninsa kimppuun kävi useamman hengen naamioitunut joukkio.
Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että poliisilla on tutkittavana itsenäisyyspäivänä Vantaalla sattunut välikohtaus, jossa erään pariskunnan kimppuun oli hyökätty useamman hengen voimin. Välikohtaus sattui taloyhtiön parkkipaikalla.
Poliisi ei kuitenkaan kommentoi teon mahdollista motiivia tai uhrien henkilöllisyyttä. Poliisi ei ota kantaa siihen, onko tapahtuman osallisena ollut uusnatsijärjestön jäsen.
Poliisilla ei yhtään epäiltyä
Rikoskomisario Rauno Jämsä kertoo, että poliisin tiedossa olevassa tapauksessa pariskunnan kimppuun oli käynyt noin 5-10 ihmistä.
Jämsän mukaan hyökkääjillä oli mukanaan ainakin yksi lyömiseen soveltuva astalo.
Tarkempaa tietoa mahdollisista tekovälineistä tai itse tekijöistä ei ole, sillä poliisilla ei toistaiseksi ole tiedossa yhtään epäiltyä.
Asian selvittelyä hankaloittaa muun muassa se, että tekijät olivat naamioineet kasvojaan huiveilla. Jämsän mukaan poliisilla on kuitenkin "hyviä tutkinnallisia keinoja" asian selvittämiseen.
– Huiveilla naamioituneita tekijöitä ei ole voinut tunnistaa kukaan, eivät uhrit tai sivulliset. Mutta onhan meillä monia keinoja, joilla tällaisia tapauksia voidaan selvittää, Jämsä sanoo.
Uhrit eivät Jämsän mukaan saaneet tilanteessa vakavampia vammoja. Tapausta tutkitaan ainakin pahoinpitelynä.
Korkein oikeus on määrännyt Pohjoismaisen vastarintaliikkeen väliaikaisesti kielletyksi ja toiminnan lopetettavaksi. Järjestö odottaa KKO:n päätöstä siitä, lakkautetaanko se. Lakkauttamista on vaatinut Poliisihallitus.