Uutissuomalainen: Kantelut oikeusasiamiehelle kolminkertaistuneet alle 30 vuodessa

1.03706845
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 10.01.2018 08:47

MTV UUTISET-STT

Kanteluiden määrä eduskunnan oikeusasiamiehelle kolminkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2016, kertoo Uutissuomalainen.

Asioiden keskimääräinen käsittelyaika kuitenkin lyheni tänä aikana kolmeen kuukauteen. Pisimmillään oikeusasiamiehen käsittelyajat olivat liki kymmenen kuukautta 1990-luvun lopulla.

Asia käy ilmi Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkimuksesta, jonka tekivät professori Anssi Keinänen ja nuorempi tutkija Miikka Vuorela.

Vuonna 1990 oikeusasiamiehelle tehtiin hieman yli 1 700 kantelua, kun vuonna 2015 niitä kertyi vajaat 4 800. Myös oikeusasiamiehen omien aloitteiden määrä on kasvanut.

Omina aloitteina käsittelyyn otetut asiat johtavat huomattavasti useammin oikeusasiamiehen toimenpiteeseen kuin kantelut. Siksi omia aloitteita voidaan pitää tehokkaana keinona, tutkimuksessa todetaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa