Uutissuomalainen: Metsähallitus suunnittelee tuulivoiman kolminkertaistamista vuoteen 2030 mennessä

2:08img
Suomalaiskotien energiatehokkuutta vauhditetaan uudella porkkanarahalla. Remontteihin käytettävä energia-avustus voi olla korkeintaan muutama tuhat euroa.
Julkaistu 22.08.2020 06:17

MTV UUTISET – STT

Metsähallitus aikoo kasvattaa liiketoimintaansa lisäämällä tuulivoimaa valtion mailla jopa kolminkertaiseksi nykyisestä vuoteen 2030 mennessä, kertoo Uutissuomalainen. Tämä tietäisi satoja uusia tuulivoimaloita.

– Yksi liiketoimintamme tukijalka ovat tuulivoimahankkeet. Meillä on suunnitelmissa kasvattaa tuulivoimaa aika reippaasti, Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä sanoo Uutissuomalaiselle.

Metsähallituksen mailla on nykyisin 91 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 250 megawattia, Uutissuomalainen kertoo. Kahden seuraavan vuoden aikana rakennetaan 61 uutta voimalaa, joista pääosa Kainuuseen.

Metsähallitus kehittää hankkeet rakennusvalmiiksi ja kilpailuttaa ne. Valtion maata tuulivoimaloiden alta ei olla myymässä, vaan Metsähallitus perii siitä vuokraa.

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö