Uutissuomalainen: Nopeusvalvontakameroista suuri osa kuukausia pimeänä – valtio menettämässä vähintään 12 miljoonan tulot

nopeusvalvonta kamera AOP
All Over Press
Julkaistu 22.10.2020 05:42

MTV UUTISET - STT

Valtio on kuluvana vuonna menettämässä ainakin 12 miljoonan euron tulot, sillä automaattiset nopeusvalvontakamerat ovat ikuistaneet ylinopeutta huristavia selvästi tavallista harvemmin, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalainen nojaa tietonsa laskelmaan, joka perustuu poliisin tilastoihin 2019–2020.

Vajaateho johtuu poliisin uuden liikennevirhemaksujärjestelmän ongelmista, joiden seurauksena etenkin alkukesällä suuri osa tolppakameroista oli poissa käytöstä. Lisäksi rikesakkojen määrää vähensi toukokuussa tieliikennelain muutokseen liittyvä siirtymäkausi. Uutissuomalainen arvioi, että toukokuusta elokuulle noin 80 000 rikesakkoa tai liikennevirhemaksua jäi määräämättä.

Uusi liikennevirhemaksujärjestelmä otettiin käyttöön tieliikennelain uudistuttua touko-kesäkuun vaihteessa. Poliisi oli pyytänyt sen valmisteluun kolmesta neljään miljoonaa euroa lisämäärärahaa, mutta tätä ei myönnetty.

Lue myös: 

Ylikomisario Pasterstein ei ollut uskoa silmiään, kun näki peltipoliisin Haminassa ottaman kuvan: ”Emme ole tavanneet vastaavaa”

Ajatko valtatiellä 21? Poliisi pystyttänyt tusinan uusia kameratolppia, mutta ei kerro milloin ne otetaan käyttöön

Yle: Iso osa peltipoliiseista jouduttiin sammuttamaan ongelmien vuoksi – liikennevirhemaksuja lähtenyt pahasti myöhässä

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne