Uutta tietoa pikaratikkakolarista: Vaunun epäillään kääntyneen väärälle raiteelle

0:16img
Tältä onnettomuuspaikalla näytti tiistai-iltana.
Julkaistu 16.10.2024 10:43
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Pikaraitiovaunujen kolarin syistä aloitetaan sisäinen tutkinta, kertoo Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy tiedotteessaan.

Pikaraitiovaunut törmäsivät toisiinsa eilen Helsingin Itäkeskuksen päätepysäkin läheisyydessä. Tiedotteen mukaan päätepysäkiltä lähtenyt vaunu oli osunut matalalla nopeudella saapuvan vaunun kylkeen.

Yksi henkilö loukkaantui kolarissa lievästi ja vaunut kärsivät vaurioita.

– Ensitietojen mukaan raitioradan vaihde on ollut tässä vaiheessa vielä kääntyneenä niin, että lähtevä vaunu ohjautui samalle raiteelle pysäkille saapuvan vaunun kanssa, tiedotteessa kerrotaan.

Tulevassa sisäisessä tutkinnassa tullaan käymään erilaiset tekniset tallenteet tilanteesta, kuullaan vaunujen kuljettajia sekä selvitetään inhimillisen ja teknisen virheen mahdollisuudet. Selvityksen tarkoituksena on vastaavien tilanteiden ehkäiseminen jatkossa.

Pikaratikkaliikenne on kulkenut keskiviikkoaamusta lähtien normaalisti.

Lue myös: Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet