Uutta tietoa Vantaan Tikkurilan henkirikoksesta: Epäilty tekijä ja uhri kuuluivat samaan perheeseen

Vantaan Tikkurilassa tehty henkirikos oli perheen sisäinen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Epäilty murha tehtiin viime viikon keskiviikkona.

–  Osalliset ovat asuneet tapahtuma-asunnossa ja ovat saman perheen jäseniä. Sekä rikoksesta epäilty että surmansa saanut henkilö ovat täysi-ikäisiä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Rentola tiedotteessa.

Poliisi sai iltakahdeksan aikaan tehtävän Tikkurilassa sijaitsevaan asuntoon. Asunnosta poliisi löysi uhrin, johon oli kohdistettu vakavaa väkivaltaa. Poliisin mukaan uhri kuoli ensiavusta huolimatta paikan päällä.

Poliisi otti teosta epäillyn kiinni asunnosta ja hänet vangittiin viime viikolla todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

Mediatietojen mukaan uhri on lapsiperheen äiti. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa eikä kertonut tapahtumista enempää yksityiskohtia.

Lue myös:

    Uusimmat