Renny Harlin kertoo elämästään Ainutlaatuinen elämäni -elämäkerrassa (Tammi).
Renny Harlinin perjantaina julkaistava elämäkerta kertoo Hollywoodissa ja Kiinan elokuvateollisuudessa uraa tehneen ohjaajan tarinaa elokuva kerrallaan. Helsingin Sanomien elokuvatoimittajan Veli-Pekka Lehtosen kirjoittamassa teoksessa katse on viihdebisneksen käytännöissä kulissien takana.
Viihdebisneksen parrasvaloihin noustuaan Renny Harlin kertoo auttaneensa suomalaisia saamaan Hollywoodista jalansijaa. Joukkoon kuuluvat Iiro Seppänen ja Duudsonit. Harvoista henkilöistä Harlin kertoo kirjassaan mitään ikävää, mutta ohjaaja Antti Jokista hän kuvailee pettymykseksi. He olivat tavanneet Markus Selinin kautta.
– Kutsuin hänet luokseni Losiin asumaan. Hän majaili kämpilläni ilmaiseksi lähes vuoden, juotin ja ruokin hänet, kirjassa kuvaillaan.
Yhtäkkiä Jokinen katosi, ja Harlin luki lehdestä tämän tekevän nyt toisaalla elokuvaa The Resident, jonka kehittelyn Harlin oli maksanut. Sen jälkeen he eivät puhuneet toisilleen.
– Minulla ei ole kauheasti negatiivista sanottavaa kenestäkään, Harlin kertoo.
– Olen vastuussa omista teoistani, ja niin ovat muutkin. Jos jotkut näyttelijät ovatkin olleet vaikeita, en halua lähteä kritisoimaan työtovereitani.
Tapaus Jokinen sijoittuu lähes 15 vuoden taa.
– Uskoin, että olimme kavereita, mutta tunsin, että minua käytettiin hyväksi. Ystävyys ei ollut aitoa, koska Antti hävisi lukaalistani kuin tuhka tuuleen.
Harlin kertoo kirjassa selvittäneensä asian The Residentin tuottajan kanssa ja saaneensa korvauksen.