USA/Saksa 2005. Ohjaus: James McTeigue. Käsikirjoitus: Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvan pohjalta Andy ja Larry Wachowski. Kuvaus: Adrian Biddle. Leikkaus: Martin Walsh. Lavastus: Owen Patterson. Musiikki: Dario Marianelli. Tuotanto: Grant Hill, Joel Silver, Andy & Larry Wachowski. Pääosissa: Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea, Stephen Fry, John Hurt. Kesto: 132 min.
Hollywoodin sarjakuvafilmatisoinnit jatkuvat DC Comicsin Guy Fawkes –naamarissa keikaroivan V:n kostokertomuksella. V niin kuin verikosto on aikuisten dystopiasatu, jossa ennustellaan totalitarismia ja vannotaan vapauden, vigilantismin ja väkivallan nimiin.
Matrixin luojien Andy ja Larry Wachowskin Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvan pohjalta kirjoittama elokuva syöksyy keskelle brittiläistä tulevaisuuden totalitarismia, jossa ruodusta tai perusheterosta poikkeavat kansalaiset muilutetaan uudelleenkoulutukseen tai tapettavaksi ja jota fundamentalistihihhuli, kansleri Sutler (Hurt) puristaa rautaisessa nyrkissään. Stopin tilanteelle on päättänyt tehdä itseään V:ksi kutsuva piinattu sielu (Weaving), jonka ruumiin vankilaitos on jo runnellut.
Hallituksen kaatoa, kuninkaan murhaa ja parlamentin räjäyttämistä 1600-luvulla puuhanneen Guy Fawkesin mukaan muotoiltua maskia naamallaan pitävä V räjäyttää hänkin valtion rakennuksen taivaan tuuliin ja lupaa vuoden kuluttua tehdä saman parlamentille, tarkemmin sanoen Fawkesin kiinnijäämsien vuosipäivänä 5. marraskuuta. Mukaan tarinaan tulee vedetyksi myös valtion tv-asemalla työskentelevä Ewey (Portman), jonka pääkoppa valtionvihollisena vangittujen vanhempiensa kuoleman jälkeen on uudelleenmuokattu hallinnon suosioon. Kohtaamienn V:n kanssa alkaa kuitenkin muovata tytön sympatioita alistetun kansan puolelle.
Tarinassa olisi ollut kaikki ainekset tuottaaa viihteen lisäksi myös haastavaa elokuvakokemusta, mutta se toive on turha. Wachowskit jatkavat Matrixista tutulla tympeällä kirjoitustyylillään, jossa pyritään selittämään kaikki vähintään kolmasti. Tätä tukee Matrixien apulaisohjaajan pallilta varsinaisen ohjaajan hommaaan nostetun James McTeiguen kuvakudonta, joka luo selityksien päälle kirkastavan kuvakollaasin. Hollywoodin vastaus rautalangalle ja diaheittimelle. Älkääkä yrittäkö selittää että se on kunnianosoitusta sarjakuvalle!
On sääli, että monitahoinen ja anarkistisia sävyjä sisältävä kertomus toteutetaan näin tylsästi. V olisi lastenelokuva jos lapset sitä voisivat katsoa, mutta kun ei. Siitä pitävät turpakäräjät ja verta ruiskuttavat puukkohippaset huolen. Esteettisellä tanssahtelulla tietenkin ryyditettynä. Sisällöstä olisi ollut vaikka mihin: poikkeavuuksien kitkentä totalitarismissa kytkeytyy omaan aikaamme ja kerronnan kohteenakin olevan saarivaltakunnan nykyisyyteen ja menneisyyteen niin elimellisesti, että hieman rosoisemmalla ja vähemmän kaikkea puhki ja pahki valaisevalla toteutuksella elokuvasta olisi saattanut tulla jopa mestarillinen.
Matrixin Smithin eli Hugo Weavingin puhelahjat kuuluvat nyt V:n maskin takaa, mutta hahmo on silti elokuvan kiinnostavin ja monipuolisin henkilö, jonka edesottamuksia haluaisi seurata enemmänkin. Natalie Portman kaksijakoisena Eweynä on vähän hukassa oxford-aksenttinsa kanssa eikä saa survottua tarpeeksi asennetta uhrista tekeväiseksi muuttuvaan hahmoonsa. Wachowskien leffoissa niin harvinaisen huumorin pilkkeen mukaan tuo Stephen Fry pursuilevana talk show –isäntänä, joka polttaa hallituksen päreitä. Rutiinityötä tekee Stephen Rea poliisitarkastajana, mutta sen sijaan John Hurtin kansleri-hahmo olisi kaivannut vaihtelevampaa ilmettä.
V niin kuin verikosto ilahduttaa varmasti Matrix-sukupolvea toiminnallisuudellaan ja ”puhuttelevuudellaan”. Itse olisin kaivannut huomattavasti äkkiväärempää toteutusta. Wachowskit jäävät taas luomansa fiktiivisen todellisuuden vangeiksi ja äityvät selvittämään katsojalle tarinan jokaista käännettä kuin se olisi lasten kolmiulotteinen kuvakirja. Voihan V.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: Sandrew Metronome Distribution Finland