Vaalikampanjoinnissa loppukiri

Eduskuntavaalien mainoksia Helsingissä 1. huhtikuuta 2015.
Eduskuntavaalien viimeinen kampanjointipäivä on tänään.Lehtikuva
Julkaistu 18.04.2015 04:51

MTV UUTISET - STT

Eduskuntavaalien kampanjoinnissa alkaa loppukiri. Puolueet yrittävät vielä tänään houkutella äänestäjiä vaaliuurnille kaduilla ja kauppakeskuksissa.

Puolueiden puheenjohtajat kiertävät viimeisenä varsinaisena kampanjapäivänä pääosin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla.

Poikkeuksena on Varsinais-Suomen vaalipiiristä ehdolla oleva vihreiden Ville Niinistö, joka kampanjoi Turussa.

Vaalipäivänä kampanjoidaan enää hillitysti. Vaalihuoneistot aukeavat huomenna aamuyhdeksältä ja ovat auki iltakahdeksaan. Mikäli äänestyspaikalla on jonoa iltakahdeksalta, saavat kaikki siihen mennessä paikalle tulleet äänestää rauhassa.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015