Vaalitarkkailija: Turkin vaaleissa epäselvyyksiä jopa yli 2,5 miljoonassa äänessä

erdogan
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tervehti kannattajiaan Istanbulissa 7. elokuuta 2016. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.04.2017 10:53

MTV UUTISET – Reuters

Väärinkäytökset ovat voineet vaikuttaa Turkin sunnuntaisten vaalien lopputulokseen, sanoo vaalitarkkailija. 

Itävaltalaisen yleisradioyhtiön ORF:n haastattelussa Alev Korun arvioi, että epäselvyydet Turkin sunnuntaisissa vaaleissa ovat saattaneet muuttaa vaalien lopputulosta.

– Epäilemme, että yli 2,5 miljoonaa ääntä olisi saatettu manipuloida, Korun sanoo.

Itävallan parlamentaarikko Korun oli mukana Euroopan Unionin vaalitarkkailuoperaatiossa. Ongelmia esiintyi Korunin mukaan muun muassa vaaleissa käytetyissä kirjekuorissa. 

– Lain mukaan vain viralliset vaalikirjekuoret tulee hyväksyä. Tästä huolimatta korkein äänestysviranomainen päätti, että myös kirjekuoret ilman virallista leimaa tulee hyväksyä. Tämä on vastoin lakia, Karun kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on kiistänyt esitetyn kritiikin vaaleja koskien. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat