Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ei ole näissäkään vaaleissa sitoutunut kunnioittamaan vaalitulosta ja se huolestuttaa viranomaisia eri puolella maata.
Vaa’ankieliosavaltioissa Arizonassa ja Georgiassa annetaan turvallisuuskoulutusta virkailijoille ja viranomaisille väkivallan pelossa.
Arizonan Maricopan piirikunnan ääntenlaskupaikka on ollut salaliittoteorioiden keskittymä viime presidentinvaaleista lähtien. Donald Trump painosti täällä vaalivirkailijoita ääntenlaskun jälkeen ja pahimpaan varaudutaan myös nyt. Turvatoimet tulevat olemaan äärimmäiset erityisesti vaalipäivänä ja ääntenlaskun aikana, joka voi kestää päiviä.
– Tämä on surullista, että meidän täytyy varautua näin. Olisi tärkeää, että kaikki vaalien ehdokkaat selkeästi tuomitsisivat väkivaltaisen kielenkäytön ja ehdokkaiden ja äänestäjien uhkailun. Tämän on loputtava, Maricopan vaalineuvoston johtaja Bill Gates sanoo lehdistötilaisuudessa.
Gates oli vaalien johtava järjestäjä myös edellisissä presidentinvaaleissa ja kertoo saaneensa traumaperäisen stressihäiriön. Maricopan piirikunta on vaa’ankieliosavaltioiden yksi suurimmista, siellä sijaitsee muun muassa Phoenixin kaupunki. Yli 4 miljoonaa asukasta eli 60 prosenttia koko Arizonan osavaltiosta asuu Maricopan piirikunnassa.
Viime vaaleissa Phoenixin ääntenlaskupaikalle tuli satoja Trumpin kannattajia protestoimaan, osa aseistautuneena. He väittivät ilman todisteita, että Joe Biden olisi varastanut vaalivoiton Trumpilta. Trump ei ole näissäkään vaaleissa sitoutunut hyväksymään vaalitulosta, mikäli hän häviää, joten viranomaiset ovat valmiina. Vaalipäivänä ääntenlaskua turvaamaan saapuu muun muassa poliisin erikoisjoukot.
Myös Georgian osavaltiossa pelätään pahinta
Toinen vaa’ankieliosavaltio, missä Trump painosti vaaliviranomaisia, on Georgia. Trump soitti Georgian osavaltiosihteerille Brad Raffensbergerille (republikaani) ja vaati häntä löytämään 11 780 ääntä, millä hän olisi peitonnut Bidenin osavaltiovoiton. Chris Harvey työskenteli Raffensbergin toimistossa viime vaaleissa ja sai itsekin tappouhkauksia.
– Minua uhkailtiin ja poliisin piti vartioida taloani kolmen viikon ajan. Sain sähköpostin, missä minut uhattiin tappaa ja kuva talostani ja osoitteeni laitettiin pimeään verkkoon (dark web), mitä rikolliset käyttävät, Harvey kertoo MTV Uutisille kotipihallaan Georgiassa.
Näissä vaaleissa Harvey toimii varajohtajana viranomaisia kouluttavassa organisaatiossa (Georgia Peace Officer Standards & Training Council). Harvey kouluttaa viranomaisia vaalipäivän varalta ja pitää huolen siitä, että viranomaiset tietävät mitä tehdä äänestyspaikoilla.
– On pelko, että niin ulkomaiset kuin kotimaisetkin toimijat haluavat häiritä vaaleja pelottelemalla tai väkivalloin. Viranomaiset ovat avainasemassa, mutta heidän pitää tuntea vaalilait ja vaalivirkailijoiden toimintatavat erittäin hyvin, muuten tulee ongelmia, Harvey kertoo.
Georgian osavaltiossa on 159 piirikuntaa ja Harveyn mukaan jokaisessa pitää miettiä turvallisuutta. Lähestymistapoja on erilaisia, kaikissa äänestyspaikoissa ei haluta liian näkyvää poliisin läsnäoloa, jotta se ei säikäytä äänestäjiä.
– Mutta poliisin vahva läsnäolo äänestyspaikalla ei ole aina hyvä asia. Kansalaisoikeusliikkeen aikoihin 60-luvulla poliisia käytettiin pelottelemaan äänestäjiä. Emme halua äänestyspaikkaa, jossa aseistautuneita poliiseja on joka puolella, mutta samalla heidän pitää olla jollain tavalla läsnä, jos jotain tapahtuu, Harvey sanoo.
Ensimmäiset hyökkäykset jo nähty
Epäilyksiä vaalien rehellisyydestä lisäävät myös muut ehdokkaat. The Washington Postin selvityksen mukaan yli 200 republikaanien kongressin- ja osavaltiovaalien ehdokasta on levittänyt huhuja näiden vaalien epärehellisyydestä sosiaalisessa mediassa tai muissa julkisissa puheenvuoroissa.
Washingtonin ja Oregonin osavaltioissa littovaltion poliisi FBI tutkii jo ensimmäisiä tuhopolttoyrityksiä, kun äänestyslipukkeita säilyttäviä drop box -laatikkoja sytytettiin tuleen. Viranomaisten mukaan Washingtonissa mahdollisesti satoja ennakkoäänestyslipukkeita tuhoutui.