Ihan hölynpölyä, ja myös vaarallista hölynpölyä, brittiministeri Michael Gove tyrmäsi tiedotustilaisuudessa väitteet, että 5G-verkon linkkimastot levittävät koronavirusta.
Britanniassa on viime päivinä yritetty tuhota ainakin kolme 5G-linkkimastoa. Tekijöiksi epäillään erityisesti sosiaalisessa mediassa leviävään 5G-vastaiseen salaliittoteoriaan uskovia henkilöitä.
– Tämä 5G-juttu on totaalista ja täyttä roskaa, se on hölynpölyä, se on pahimman luokan valeuutinen, täydensi Britannian kansallisen terveyspalvelun NHS:n lääketieteellinen johtaja Stephen Powis.
Powis sanoi olevansa raivoissaan hölynpölysalaliittoteoreetikkojen hyökkäyksille mastoihin ja muistutti, että puhelinverkot ovat kriittisen tärkeitä erityisesti koronapandemian aikana muun muassa hoitohenkilökunnalle.
Koronaa myös 5G-verkottomissa maissa
Lukuisat tutkijat ovat osoittaneet, että 5G-verkko ei ole vaarallinen ihmisille. He myös muistuttavat, että koronavirus leviää myös maissa, joissa ei ole 5G-verkkoa.
Liverpoolissa yritettiin polttaa yksi 5G-masto viime perjantaina. Kaupungin pormestari Joe Anderson kertoo saaneensa uhkauksia salaliittoteoriaan uskovilta, ja ilmoittaneensa asiasta poliisille.
– Ironista on, että juuri ne ihmiset, jotka käyttävät tätä teknologiaa ovat niitä, jotka uskovat näihin teorioihin, Anderson sanoo.
Julkkikset levittävät salaliittoteoriaa
Hörhöteorioita levitetään sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi Facebook on poistanut niitä levittäviä ryhmiä palvelustaan.
Guardian-lehden mukaan ainakin englantilainen laulaja Anne-Marie on levittänyt 5G-teoriaa. Got Talent -ohjelman (Suomessa Talent Suomi) yksi tuomareista, Amanda Holden, puolestaan on jakanut linkin vetoomukseen, joka levittää valheellista huhua siitä, että 5G-linkkimasto aiheuttaa koronavirusoireita sellaisen lähellä asuville.
- Totuus on, että verkkoon kohdistuu tällä hetkellä valtava paine, kun niin moni ihminen on kotona, ja siksi insinöörit yrittävät päivittää verkkoa. On naurettava ajatus, että olisi hallituksen kanssa jonkinlaisessa häikäilemättömässä valtapelijuonessa hallituksen kanssa, pormestari Anderson sanoo.