Palo saatiin sammutettua aamuyöllä tiistaina.
Vaasan Palosaarella paloi suurehko puurakennus, kertoo Pohjanmaan pelastuslaitos.
Hieman kello kahden jälkeen tiistaiaamuna pelastuslaitos kertoi, että palo oli saatu sammutettua ja että jälki sammutustyöt olivat käynnissä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Levoninkadulla maanantai-iltana hieman ennen puoltayötä.
Pelastuslaitos tiedotti noin puoli yhden aikaan tulipalon olleen täyden palon vaiheessa. Tuolloin pelastuslaitos kertoi myös, että palosta aiheutuvaa savua kulkeutuu Vaasan keskustan suuntaan.
Asukkaita kehotettiin sulkemaan ikkunat ja ovet savun välttämiseksi.
Uusimmat
-
07:24
Montrealista synkkä uutinen: Patrik Laine talutettiin kaukalosta
-
07:11
Analyysi: Yhteiskunnassamme on synkkä ongelma, joka on pakko ratkaista - muuten hintalappua ei uskalla edes ajatella
-
07:07
Itävallassa äänestetään parlamenttivaaleissa, jotka voivat viedä maahanmuuttovastaisen laitaoikeiston voittoon
-
07:01
Arja Koriseva paljastaa, mikä on ollut hänelle toistaiseksi yksi haastavimmista asioista TTK-treeneissä
-
06:55
Jori Lehterä loukkaantui SM-liigassa – asiantuntija ilmaisi huolensa: "Aika kärsivän näköisenä"
-
06:44
Mediat: Jordania sanoo Etelä-Libanonista laukaistun raketin pudonneen alueelleen – MTV seuraa
-
06:35
Krista menetti tyttärensä täysin yllättäen vuonna 2016: "Se on opettelua elämään surun kanssa"
-
06:30
Rikostoimittajan Suomesta varastettu vene löytyi Virosta – seurasi uuvuttava ruljanssi ja monen tonnin lasku
-
06:28
NRK: Norja harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalle
-
06:22
Sébastien Ogier vastasi ralli-irvailijoille melkoisin sanoin – laittoi Toyotaakin tilille
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
21:50
Chelsea-tähti paukutti Valioliiga-historiaa – Liverpool sarjakärkeen
-
Lataa lisää