Vahvistus: Räikkösen asema heikkeni lisää

Kimi Räikkönen
Kimi Räikkönen 2015 Getty Images
Julkaistu 23.08.2015 12:52
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Ferrarin Kimi Räikkönen on saanut viiden lähtöruudun rangaistuksen Belgian F1-kisaan.

Räikkösen rangaistus johtuu siitä, että hänen autoonsa vaihdettiin vaihdelaatikko. Räikkönen sijoittui aika-ajossa 14:nneksi, kun hänen autonsa hyytyi radan varteen.

Suomalaisen lähtöruutu päivän kisaan on 16. Asema ei heikentynyt viittä ruutua, koska Max Verstappen sai aiemmin kymmenen ruudun rangaistuksen.

Perärivistä lähtevät McLarenin Jenson Button ja Fernando Alonso ovat saaneet viikonlopun aikana rangaistuksia yhteensä 105 lähtöruudun verran. Lisäksi Räikkönen pysyy Marussian Roberto Merhin edellä, sillä hän oli aika-ajossa viimeinen, eli 20:s. Rangaistukset lasketaan aika-ajojen sijoitusten päälle, joten Räikkönen päätyisi normaalisti sijalle 19. Muiden rangaistusten ansiosta lähtöruutu on 16.

Räikkösen rangaistuksen jälkeen Spassa on jaettu kaikkiaan 125 lähtöruuturangaistusta.

Williamsin Valtteri Bottas starttaa kisaan kolmannesta ruudusta. Hänen edellään ovat Mercedeksen Lewis Hamilton ja Nico Rosberg.

Tuoreimmat aiheesta

F1