Uutisvuodon 20-vuotiseen historiaan on mahtunut suuria muutoksia ja liikuttaviakin hetkiä.
Suomen kaikkien aikojen suosituin paneelishow Uutisvuoto palaa televisioon lauantaina 5. tammikuuta. Ohjelman alkuperäinen juontaja Peter Nyman ottaa jälleen paikkansa ylituomarina. Uusina kapteeneina nähdään suosikkijuontaja Ile Uusikallio ja pitkän linjan toimittaja Reetta Räty.
Uutisvuoto on lähes 700 jaksollaan pisimpään yhtäjaksoisesti Suomen televisiossa pyörinyt viihdesarja. Se on voittanut muun muassa lukuisia Venla-palkintoja ja siitä on julkaistu kolme kirjaa.
Uutisvuoto on kilpailu, jossa testataan uutistietoutta. Kapteenit muodostavat joukkueet julkisuudesta tutun vieraansa kanssa, ja joukkueet paneutuvat viikon uutisaiheisiin. Tiukemmin viikon uutisvirrassa kiinni oleva kapteeni vieraineen vie päätuomarin jakamat pisteet ja voiton kotiin.
Uutisvuoto perustuu brittiläiseen Have I Got News For You -formaattiin.
Have I Got News for You on Hat Trick Productionsin tuottama brittiläinen satiirinen uutisvisailuohjelma, jota BBC on esittänyt vuodesta 1990 alkaen.
Uutisvuodon ensimmäinen jakso esitettiin Ylen TV1:llä helmikuussa 1998. Ensimmäiset kaksitoista vuotta Uutisvuotoa juonsi Peter Nyman ja kapteeneina nähtiin kirjailijat Jari Tervo ja Tommy Tabermann.
Ajankohtaisuus, naljailu ja vitsailu ovat olleet ohjelman ydintä.
– Ohjelmassa käsiteltävät uutiset ovat niitä, jotka kaikki katsojat tietävät, mutta niiden käsittely antaa uuden tavan katsoa maailmaa: näytetään vakavan uutisen toinen puoli. Uutisvuoto on kuin narrin rooli kuningaskunnassa. Sanotaan ääneen jotain, mitä ei kehdata muuten sanoa, Nyman kuvaili Ilta-Sanomille.
Jännittäviä kaksinkamppailuja
Tommy Tabermann jätti ohjelman, kun hänet valittiin kansanedustajaksi vuonna 2007. Uudeksi kapteeniksi valittiin koomikko Stan Saanila.
Toinen suuri muutos Uutisvuodon miehistössä nähtiin, kun Peter Nyman ilmoitti lopettavansa juontajana ja siirtyvänsä MTV:n uutisankkuriksi syksyllä 2010. Hänen tilalleen Uutisvuodon juontajaksi tuli Baba Lybeck.
Uutisvuodon vieraina on vuosien varrella nähty lukuisia politiikasta ja viihdemaailmasta tuttuja henkilöitä. Toisinaan vastakkain ovat olleet presidenttiehdokkaat. Vuoden 2006 presidentinvaalien alla ehdokkaat Sauli Niinistö ja Tarja Halonen vierailivat ohjelmassa. 21.1.2006 lähetettyä jaksoa seurasi 1,4 miljoonaa katsojaa, ja se on Uutisvuodon historian katsotuin jakso.
Jari Tervo muistelee Ilta-Sanomien haastattelussa jännittävää jaksoa, joka tehtiin presidentinvaalien toisen kierroksen alla vuonna 2000. Vieraina olivat Tarja Halonen ja Esko Aho.
– Studiossa oli hirveän paljon väkeä ja tunnelma oli katossa, jopa ehdokasvieraamme olivat selvästi jännittyneitä.
Uutisvuodon historiaan on mahtunut myös dramaattisia hetkiä. 600. jakson juhlalähetyksessä 12. joulukuuta 2015 koettiin pelottavia hetkiä, kun Jari Tervo sai rytmihäiriöitä kesken ohjelman nauhoitusten. Oireista huolimatta hän jatkoi nauhoitusten loppuun. Kotikatsojille Tervon tilanne selvisi vasta myöhemmin. Rytmihäiriöiden vuoksi Tervo joutui jäämään pois seuraavasta lähetyksestä.
Suuria muutoksia
Keväällä 2017 Jari Tervo ilmoitti jättävänsä ohjelman. Hänen viimeinen jaksonsa nähtiin saman vuoden kesäkuussa. Tunteikkaassa jaksossa nostettiin malja edesmenneen Tommy Tabermanin muistolle ja kuultiin naiskuoro Philomelan esittämä jäähyväislaulu, joka sai Baba Lybeckin kyynelehtimään.
Samana kesänä myös Stan Saanila ilmoitti jättävänsä ohjelman. Edessä oli totaalinen uudistus.
Baba Lybeck jatkoi ohjelman ylituomarina ja kapteeneiksi nousi joukko uusia kasvoja. Kapteeneina vuorottelivat Petteri Ahomaa, Jani Halme, Anna Perho, Katja Ståhl ja Laura Ruohola.
Uudella kokoonpanolla jatkettiin kevääseen 2018. Uutisvuodon viimeinen jakso esitettiin televisiossa lauantaina 26. toukokuuta 2018. Kapteeneina olivat Anna Perho ja Katja Ståhl sekä vieraina alkuperäisjäsenet emerituskapteeni Jari Tervo ja veteraaniylituomari Peter Nyman.
– Tässä on kieltämättä sellainen fiilis, että ympyrä sulkeutuu, viimeisen Uutisvuodon kuvauksista tavoitettu Nyman kommentoi tuolloin MTV Uutisille.
– Kyllä sitä ihminen on pieni ja tunteellinen, onhan tässä vähän sellaista historian siipien havinaa. On vaikea sanoa tarkemmin, miltä tuntuu.
Syyskuussa 2018 julkistettiin, että Uutisvuoto tekee paluun ja siirtyy MTV3-kanavalle alkuvuonna 2019. Uusi juontaja ja kapteenit julkistettiin marraskuussa.
Lähteet: Ilta-Sanomat (1, 2, 3), Iltalehti (1, 2, 3), Wikipedia