Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla

Julkaistu 29.09.2023 21:23
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Aviomiehensä työpaikkaromanssista raivostuneen vaimon kiivas kampanjointi avioliittonsa puolesta toi hänelle rikostuomion.

Tapahtumat saivat alkunsa loppuvuodesta 2021, kun vaimo alkoi epäillä aviomiehensä pettävän häntä töissä. Vaimo otti yhteyttä miehen tiimissä työskentelevään naiseen ja sai kuulla epäilystensä pitävän paikkansa.

Kollegat olivat ihastuneet toisiinsa eräässä työpaikan tapahtumassa ja harrastaneet seksiä. Mies oli kertonut naispuoliselle työkaverilleen, että oli eroamassa.

Vaimo meni suunniltaan tiedosta. Hän järkyttyi ja masentui ja joutui kertomansa mukaan työkyvyttömäksi. 

Vaimo kuitenkin päätti taistella avioliittonsa puolesta. Kymenlaakson käräjäoikeus pui myöhemmin näiden toimien laillisuutta.

Lue myös: Namusetäväite sai someryhmät täyteen kuvia "tapaukseen liittyvistä" pakettiautoista – ja rikosilmoitushan siitä napsahti: Poliisilta tärkeä muistutus

"Panit varattua miestä"

Vaimo alkoi pommittaa aviomiehensä työpaikkaihastusta viesteillä. Ensimmäisten yhteydenottojen jälkeen vaimon viestit alkoivat kuitenkin toistaa itseään.

Vaimo kutsui miehensä ihastusta muiden muassa "vitun ylimieliseksi" ja totesi, että "kai suhunkin joku tarpeensa tyydyttää".

Aviomiehen työkaveri vastaili osaan viesteistä pyrkien lopettamaan viestit.

– Niin panit varattua miestä, vaimo kirjoitti.

– Niinhän siinä kävi, miehen naispuolinen työkaveri myönsi.

– Varmaan teidän firmassa arvostetaan tollasta.

– No ei varmaan kenenkään henkilökohtaiset asiat kuulu töihin.

– Eiköhän tässä tapauksessa kuulu, ku syödään kuormasta ja toinen on naimisissa. Vitun huora. En olisi kyllä uskonut tuolla ulkonäöllä, mut kai se on nälkä hevosellakin joskus, vaimo viestitteli.

Lue myös: Nainen kuvasi someen seurustelukumppaniaan pettämässä – tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta

Kertoi työkavereille

Vaimo pommitti naista samaan sävyyn eri sosiaalisen median kanavilla. Solvaukset saivat kaiken aikaa lisää väriä.

Vaimo kutsui miehensä työkaveria muiden muassa "juntiksi", "rautanaamaksi" ja "tunteettomaksi ylikontatuksi jakorasiaksi".

Vaimo otti välineeksi myös aviomiehensä työpuhelimen, josta hän lähetteli saman sisältöisiä viestejä. Vaimo myös uhkasi kertoa työpaikkaromanssista naisen miehelle ja koko työtiimille.

Tämäkään ei vielä vaimon raivoa tyydyttänyt ja hän tehosti viestinsä perille menemistä lähettämällä naiselle valokuvia hänen ja aviomiehensä yhteisistä lapsista. Vaimo myös lähetti naiselle äänitallennetta avioparin sekstailuista.

Lisäksi hän kertoi kertoneensa työpaikkasuhteesta naisen esimiehille, minkä hän todella oli tehnytkin.

Vaimo lähetti salaparin työkavereille vihaisia selontekoja, joissa vaimo kertoi, ettei hyväksy kyseistä toimintaa ja yritti vaikuttaa naisen ja aviomiehensä sijoitteluun näiden työpaikalla.

Vimmoissaan vaimo pommitti selonteoilla ja käsityksillään myös naisen tuttavia ja sukulaisia sekä julkaisi kannanottoja asiaan.

Lue myös: Mies ehdotti ammattisellistin jäätävää pahoinpitelyä ja nimitteli tätä alatyylisesti viulistiksi – näin kävi oikeudessa

Oikeus ei niellyt selityksiä

Kun vaimon raivoisaa käytöstä oli jatkunut yli puolitoista vuotta, miehen työpaikkaihastus sai tarpeekseen. Nainen oli lukuisia kertoja yrittänyt tuloksetta lopettaa vaimon ahdistavan viestipommituksen.

Vaimon raivon pitkittyminen sai naisen jopa harkitsemaan työpaikastaan irtisanoutumista, mutta hän päättikin sen sijaan marssia poliisin pakeille.

Oikeudessa vaimo kiisti rikoksen. Hän kertoi lähettäneensä naisen työkavereille viestejä, joissa oli vaatinut naisen siirtämistä pois aviomiehensä tiimistä.

Vaimon mukaan viestien sisältö oli kuitenkin vastannut tosiasioita, eikä hän halventanut naista. Vaimo sitä paitsi epäili, että työpaikkasuhde oli jo ollut työkavereiden tiedossa muutenkin.

Kymenlaakson käräjäoikeus ei vaimon selityksiä niellyt vaan katsoi, että vaimon tarkoituksena oli nimenomaan herjata aviomiehensä salarakasta.

Oikeus myös huomautti, että vaimon solvaukset olivat jatkuneet pitkään ja hän on etsinyt naisen työpaikalta ja tuttavapiiristä ihmisiä, joille pystyi asiasta kertomaan.

Käräjäoikeus tuomitsi 46-vuotiaan vaimon kunnianloukkauksesta 30 päiväsakkoon. Lisäksi oikeus määräsi vaimon maksamaan miehensä työpaikkaihastukselle 1000 euroa kärsimyskorvauksia.

Vaimo valitti ratkaisusta Turun hovioikeuteen, joka ei myöntänyt asialle jatkokäsittelylupaa. Tarina ei kerro, onnistuiko vaimo säilyttämään avioliittonsa.

Lue myös: Mustasukkainen mies tunkeutui yöllä ex-vaimonsa kotiin ja iski nukkuvaa kumppania naskalilla niskaan – oikeus tuomitsi tapon yrityksestä
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat

Mustasukkainen mies tappio vaimonsa ilmakiväärillä lähietäisyydeltä – vetosi siihen, että eihän ilmakon luotiin ihminen kuole

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit