Lapsen kuoleman jälkeen vanhemmilla ei usein ole voimavaroja ottaa itse yhteyttä erilaisiin auttajatahoihin, vaikka he kokisivatkin siihen tarvetta. Asiaan on työssään perehtynyt psykoterapeutti Marja Sieranoja.
Katso video ja lue lisää!
– Sukulaisten ja ystävien rooli on tärkeä, ja esimerkiksi kaupassa käyminen, lastenhoidon tarjoaminen tai koiran ulkoiluttaminen voivat olla merkittävä apu surun keskellä.
Sieranoja kertoo erilaisten vertaistukiryhmien ja -verkostojen määrän olleen viime vuosina kasvussa, ja moni lapsensa menettänyt onkin kokenut juuri vertaistuen merkittäväksi.
Lapsen kuoleman kokeneille perheille vertaistukea tarjoavan Käpy ry:n toiminnanjohtajan viransijaisen Sanna Rantasen mukaan ne vanhemmat, joilla on vahva sosiaalinen tukiverkosto ja jotka saavat tukea monitahoisesti, jaksavat paremmin lapsen kuoleman jälkeiseen arkeen sopeutumista.
Suru on aaltoilevaa
Rantanen kertoo lapsen menetyksen horjuttavan vanhemman elämänhallinnan tunnetta – ensimmäiseksi tiedon saaminen aiheuttaa shokin.
– Voimakkaat reaktiot voivat olla huutamista, kirkumista tai lyömistä. Jotkut jähmettyvät ilmeettömiksi.
– Shokki voi näkyä myös näennäisenä tunteettomuutena tai järkevänä suhtautumisena, ja myös näissä tilanteissa henkilö tarvitsee tukea, Rantanen painottaa.
Rantanen kertoo surun olevan usein aaltoilevaa.
– Kun menetyksen kokenut saattaa ajatella jo päässeensä surussaan tasapainoisempaan vaiheeseen, voikin tulla taka-askeleita.
Välttely ja vähättely loukkaavat surevaa
Rantasen mukaan kuolemasta puhumisen välttely koetaan usein loukkaavana.
– On luonnollista, että sanat ovat kadoksissa suuren surun keskellä. Surevaa ei saa kuitenkaan missään tapauksessa jättää yksin, Rantanen huomauttaa.
Suomen Mielenterveysseuran psykoterapeutti Hannele Lehtonen muistuttaa, että toisen surun vähätteleminen on aina loukkaavaa ja joskus jopa ihmissuhteita kariuttavaa.
– Jokaisen suru on yksilöllisesti etenevä prosessi ja on tärkeää, että suru saa olla läsnä ja jokainen voi työstää sitä omaan tahtiinsa ja tapaansa.