Väinö Karjalainen tähdittää Levyraatia.
Legendaarinen Levyraati nähdään Maikkarin kanavilla ensi vuoden alussa. Ohjelman yhtenä vakiopanelistina toimii Väinö Karjalainen, joka työskentelee aktiivisesti musiikin parissa.
– Olen ehkäpä muusikko, tuottaja, äänittäjä, miksaaja, minun työnkuvani hämärtyy ja siitä juuri tykkäänkin, kun saan tehdä erilaisia juttuja. Yleisesti häärin musiikin parissa, Karjalainen kertoo.
Karjalainen pitää isona kunniana, kun häntä kysyttiin ohjelmaan mukaan. Ohjelman juontaa Jenni Pääskysaari ja Karjalaisen lisäksi muina vakioraatilaisina toimivat Asko Kallonen, Mikko Kosonen ja Lina Schiffer.
– Oli kiva tavata muut, täältä huokui hyvä meininki. Tykkään kuunnella musiikkia ja arvioida sitä eri tavoin ja aina löytää kaikesta jotain hyvää, mutta koska itsekin sitä teen, niin myös keksiä jotain parannettavaa. Tuntuu, että tästä tulee tosi kivaa.
Yllä olevalla videolla Karjalainen kertoo, kuinka aikoinaan päätyi musiikkialalle.
Karjalainen on työskennellyt monien muusikoiden taustalla ja pari vuotta sitten hän teki levyn yhdessä isänsä, muusikko J. Karjalaisen kanssa. Työskentely oman isän kanssa meni hyvin.
– Molemmat tykkäämme musiikista ja se on luonteva ilmapiiri meillä, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä, Karjalainen kertoo.
Karjalaisella on selkeitä urahaaveita tulevaisuuden suhteen.
– Toivottavasti saan tehdä tätä asiaa enenevissä määrin ja mahdollisesti suuntautua jossain vaiheessa kansainvälisille markkinoille. Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, jos tällainen meininki pysyy, niin olen oikein iloinen.